Nasan voimakkaan kuuraketin testi jäi lyhyeksi, moottorit hiipuivat minuutin jälkeen

Artemis-avaruusohjelmassa astronautteja pyritään kuljettamaan Kuuhun vuonna 2024. /NASA PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan SLS-kantoraketin koekäyttö päättyi lyhyeen lauantaina paikallista aikaa. Mississippissä sijaitsevassa Stennisin avaruuskeskuksessa tehdyssä testissä raketin moottorit sammuivat jo reilun minuutin jälkeen, vaikka moottorin polton pitäisi kestää hieman yli kahdeksan minuuttia.

– Ryhmät arvioivat tietoja määrittääkseen aikaisen sammumisen syyn, Nasa sanoi lausunnossaan.

SLS-tyypin kantoraketti on Apollo-avaruusohjelmassa käytettyä Saturn V -rakettia voimakkaampi. SLS-kantoraketteja käytetään Nasan Artemis-nimisessä avaruusohjelmassa, jonka on määrä kuljettaa astronautteja jälleen Kuuhun vuonna 2024. Avaruusohjelman ensimmäinen miehittämätön testilento on aikataulutettu jo tälle vuodelle.

Artemis-ohjelman tarkoitus on myös kehittää teknologioita, jotka mahdollistaisivat miehitetyn lennon Marsiin seuraavalla vuosikymmenellä.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut