Nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon on tänä vuonna saanut Meri Luttinen teoksestaan Myrskynsilmä.
Muinaissuomalaiseen fantasiamaailmaan sijoittuva esikoisromaani on hieno kasvukertomus, joka käsittelee erilaisuutta, yksinäisyyttä ja omien pelkojen voittamista, kuvaillaan palkinnon perusteluissa.
Myrskynsilmä oli myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2020.
Lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinto on myönnetty Sari Peltoniemen teokselle Täältä minä karkaan.
Peltoniemen kirjasta löytyy yhtymäkohtia nykypäivän pakolaisten kohtaloihin, lasten oikeuksiin ja eriarvoisuuteen.
– Joskus on tarpeen uskaltaa kyseenalaistaa aikuisten määräämiä sääntöjä ja ehtoja, palkinnon perusteluissa sanotaan.
Topelius-palkinto myönnetään ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto ansiokkaalle lastenkirjalle. Palkinnot jakaa Suomen Nuorisokirjailijat ry.
Ehdokkaat valittiin vuoden 2020 aikana ilmestyneistä kotimaisista lasten- ja nuortenkirjoista. Molempien Kopioston tukemien palkintojen arvo on vuonna 2021 vuosiluvun verran eli 2 021 euroa.