Suomipopin tulokas BEHM kahmi eniten Emma-ehdokkuuksia

Palkinnot jaetaan Emma Gaalassa, joka järjestetään 14. toukokuuta Helsingissä. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Hanna Kauppinen / STT

Esikoislevynsä Draaman kaari viehättää viime vuonna julkaissut laulaja BEHM on kahminut eniten Emma-ehdokkuuksia. BEHM on ehdolla kaikkiaan kuudessa eri kategoriassa, muun muassa vuoden artistista ja vuoden albumista ja vuoden biisistä.

Lähes yhtä koville sijoituksille ylsivät Maustetytöt, Antti Tuisku ja Arttu Wiskari, jotka kaikki tavoittelevat voittoa viidessä kategoriassa. Heillä kaikilla on ehdokkuus vuoden albumi -kategoriassa. Lisäksi Wiskari ja Tuisku kisaavat myös muun muassa vuoden artistin tittelistä. Maustetytöt ja Tuisku ovat ehdolla myös kriitikoiden valinta -kategoriassa.

Vuoden artistin tittelistä kisaavat lisäksi Cledos, Evelina ja Vesala sekä vuoden albumista Mouhous ja Nightwish. Vuoden biisin palkintoa tavoittelevat Wiskarin ja BEHMin lisäksi Elastinen feat. Jenni Vartiainen, Erika Vikman, Kube ja William feat. Clever.

Kolmanneksi kovimpaan suoritukseen ehdokkuuskisassa ylsivät neljässä kategoriassa ehdolla olevat Ibe, Mouhous, Nightwish, Ruusut ja William.

Vahva kattaus uusia tekijöitä

Emma-palkinnot jaetaan vuotuisessa musiikkialan palkintotapahtumassa Emma-gaalassa 14. toukokuuta Helsingissä. Tänä vuonna palkintoja jaetaan kaikkiaan 24 ehdokassarjassa, joista vuoden kotimainen artisti tai yhtye valitaan yleisöäänestyksellä. Koronaturvallisesti järjestettävä gaala on avoin yleisölle.

– On valtavan hienoa, että Suomessa tehdään ja tuotetaan näin monipuolista ja laadukasta musiikkia. Erityisen iloinen olen siitä, että esiin nousee vuosi toisensa jälkeen uusia, vahvoja ja omaäänisiä tekijöitä. Tästä esimerkkinä tänä vuonna tulokassarjalaisista BEHMillä on kuusi ehdokkuutta ja Williamilla ja Mouhousilla neljä, sanoo tiedotteessa Musiikkituottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä, joka toimii myös Emma-tuomariston puheenjohtajana ja Emma-gaalan vastaavana tuottajana.

35. Emma-gaala järjestetään Helsinki Areenassa, ja tilaisuus televisioidaan Neloselle. Tuttuun tapaan gaalassa esiintyy myös joukko kotimaisia artisteja, joista tähän mennessä esiintymisensä ovat varmistaneet ainakin Arttu Wiskari ja Leavings -orkesteri sekä Elastinen feat. Jenni Vartiainen. Tulokaspotpurissa kuullaan puolestaan BEHMiä, Lauri Haavia, Lähiöbotoxia, Mouhousia, Pihlajaa ja Williamia.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut