Opintolainoja nostettiin tammikuussa enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin

Opintovelallisia oli viime vuonna 462000, mikä on esimerkiksi 84000 enemmän kuin kolme vuotta aiemmin. JARNO MELA / LEHTIKUVA

STT

Opintolainoja nostettiin Suomessa tammikuussa enemmän kuin koskaan aiemmin, Suomen Pankki kertoo. Opintolainoja nostettiin tammikuussa yhteensä 327 miljoonan euron edestä, mikä tarkoittaa kuuden prosentin kasvua vuodentakaiseen lainamäärään.

Pankki huomauttaa, että opintolainakannan kasvu on ollut nopeaa viimeisten vuosien aikana. Lainakanta on lähes kaksinkertaistunut vuoden 2017 jälkeen, jolloin voimaan tuli lainaeriä korottanut opintotukiuudistus.

Tammikuun lopussa opintolainakanta oli 4,9 miljardia euroa.

Suomen Pankin mukaan myös tammikuussa nostettujen lainojen keskikorko oli ennätyksellisen alhainen eli 0,21 prosenttia.

Pankin mukaan matala korkotaso on houkutellut ottamaan lainaa. Opintovelallisia oli viime vuonna 462 000, mikä on esimerkiksi 84 000 enemmän kuin kolme vuotta aiemmin.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut