Maskipakko pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä tulee voimaan

HSL:n mukaan jo ennen maskipakkoa keskimäärin 80 prosenttia matkustajista on käyttänyt maskia pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Arkistokuva. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Helsingin seudun liikenne (HSL) edellyttää tästä päivästä lähtien joukkoliikennevälineissään kasvomaskin käyttöä. HSL perustelee maskipakkoa muuttuneella koronaepidemiatilanteella.

Maskien käyttö koskee kaikkia 12 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia. Kasvosuojainta ei tarvitse käyttää, mikäli sen käytölle on terveydellinen este. Terveystiedoista ei vaadita selvitystä, vaan oma ilmoitus asiasta riittää.

Maskien käyttöä valvovat ja niiden käytössä neuvovat matkalippujen tarkastajat ja järjestyksenvalvojat. Asiakkaat vastaavat maskien hankinnasta itse. HSL kertoo, että sillä ei ole oikeutta estää matkustajien matkaa tai poistaa matkustajaa kasvomaskin puuttumisen takia.

HSL:n mukaan jo ennen maskipakkoa keskimäärin 80 prosenttia matkustajista on käyttänyt maskia pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä.

Myös muut useat muut joukkoliikenneyhtiöt ovat ilmoittaneet edellyttävänsä maskin käyttöä kulkuvälineissään. Esimerkiksi VR ja Onnibus ovat jo ottaneet käyttöön maskipakon.

Maskipakko tulee voimaan tänään myös Imatran joukkoliikenteessä. Tampereen ja Turun joukkoliikenteissä maskipakko alkaa ensi maanantaina.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut