EU-maiden johtajat ratkovat huippukokouksessaan rokotepulmia

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.). HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

EU-maiden johtajat aloittavat tänään huippukokouksen, jossa keskustellaan muun muassa koronarokotteista sekä pandemian hallinnasta.

Eri puolilla Eurooppaa on kiristetty rajoituksia, jotta koronaviruspandemian kolmatta aaltoa pystyttäisiin hillitsemään. Huippukokouskin järjestetään videoyhteyden välityksellä tautitilanteen vuoksi, vaikka alun perin johtajien piti kokoontua kasvokkain Brysseliin.

Suomea kokouksessa edustaa pääministeri Sanna Marin (sd.).

EU-johtajien odotetaan keskustelevan esimerkiksi rokotteiden tuotannosta ja jakelusta. EU-komissio kertoi eilen väliaikaisista tiukennuksista koronarokotteiden vientiin unionin ulkopuolelle.

Komissio haluaa, että koronarokotteiden vientilupien myöntämisessä tarkasteltaisiin vastavuoroisuuden ja suhteellisuuden periaatteita. Käytännössä rokotevientiä EU:sta voitaisiin esimerkiksi rajoittaa sellaisten maiden osalta, jotka tuottavat itsekin rokotteita ja jotka ovat EU:ta pidemmällä rokotuksissaan.

Tiukemmilla rajoituksilla pyrittäisiin turvaamaan rokotusten saatavuutta EU-maissa. Rokotetuotannon pullonkaulojen vuoksi rokotteita ei ole saatu alkuvuonna liikkeelle niin paljoa kuin on toivottu.

Suomi toivoo neuvotteluratkaisua

Suomi on yleisesti suhtautunut vientirajoitusten tiukentamiseen varauksella ja halunnut välttää tilanteita, joissa tiukoista rajoituksista voisi seurata vastatoimia. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi tiistaina eurooppaministerien kokouksen jälkeen, että Suomi toivoo ratkaisujen löytyvän ensisijaisesti neuvottelemalla.

– Kauppa on aina kahden kauppaa. Emme myöskään halua olla rokotekaupankäynnillä synnyttämässä sen kaltaisia uusia kaupan esteitä, jotka sitten tätä orastavaa jälleenrakennukseen liittyvää kasvua saattaisivat tavalla tai toisella nujertaa, Tuppurainen sanoi.

Tiukemmilla vientirajoituksilla on arvioitu olevan mahdollista vaikutusta rokotevientiin esimerkiksi Britanniaan. EU-komissio ja Britannian hallitus julkaisivat kuitenkin keskiviikkoiltana yhteisen lausunnon, jossa ne korostivat työskentelevänsä sellaisten ratkaisujen puolesta, mistä olisi hyötyä kummallekin osapuolelle.

Kovaa ääntä rokotejakelusta

Huippukokouksessa noussee esiin joidenkin jäsenmaiden vaatimuksia korjauksista koronarokotteiden jakotapaan EU-maiden välillä. Erityisesti Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz on pitänyt asiasta meteliä.

EU-maat ovat hankkineet koronarokotteita yhteishankinnan kautta. Sopimukset lääkeyhtiöiden kanssa on neuvoteltu komission johdolla. EU:n tilaamat rokoteannokset jaetaan jäsenmaille väestöosuuksien mukaan. Jos jotkin jäsenmaat eivät ole halunneet lunastaa täysiä osuuksiaan, muut ovat voineet ostaa ylimääräiseksi jääneitä rokotteita oman osuutensa päälle.

Jäsenmaat ovat siis käytännössä käyneet jatkuvia neuvotteluja rokotteiden jakamisesta. Tyytymättömyys jakotapaan kumpuaa osin siitä, että osa oli laskenut rokotestrategiassaan paljon Astra Zenecan koronarokotteen varaan ja jättänyt lunastamatta täysiä osuuksiaan muiden valmistajien rokotteista.

Astra Zeneca ei ole toimittanut odotettua määrää rokoteannoksia EU:hun, joten siihen luottaneet maat saattavat kokea joutuneensa hankalaan tilanteeseen.

Tuppurainen piti tiettyjen jäsenmaiden käyttämää sävyä rokotejakokeskustelussa valitettavana.

– Ei pitäisi lähtökohtaisesti syyllistää tätä EU:n yhteishankintaa, jos on itse tehnyt valintoja, jotka johtavat siihen, että tällä hetkellä niitä rokotteita on vähemmän, Tuppurainen sanoi tiistaina.

Tuppuraisen mukaan Suomi tukee ratkaisun löytämistä asiaan. Suomen osuus EU:n rokotehankinnoista on 1,23 prosenttia, mutta Suomi on myös hankkinut itselleen muilta ylimääräiseksi jääneitä rokotteita.

Kokousvieras Yhdysvalloista

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden vierailee videokokouksessa ja hänen kanssaan johtajat keskustelevat transatlanttisesta suhteesta.

Huippukokouksessa käsitellään myös EU:n Turkki-suhdetta. Itäisellä Välimerellä jännitteet kiristyivät viime vuonna muun muassa kiisteltyjen kaasunetsintöjen vuoksi. Nyttemmin jännitteet ovat hieman lieventyneet, mutta ilmassa on edelleen vakavia huolia esimerkiksi Turkin demokratia- ja ihmisoikeuskehityksestä.

Jos huippukokous olisi järjestetty fyysisenä kokoontumisena, luvassa olisi ollut myös strateginen keskustelu Venäjä-suhteesta, mutta videokokouksessa vastaavan keskustelun käyminen ei ole mahdollista.

Huippukokouksessa käsitellään myös sisämarkkinoita, talouskysymyksiä ja digitalisaatiota. Lisäksi luvassa on eurohuippukokous, jonka aiheena on euron kansainvälisen aseman vahvistaminen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut