Yli sata vuotta moskovalaisia palvellutta Jelisejevin ruokakauppaa uhkaa sulkeminen, kertoivat venäläiset mediat tiistaina.
Jelisejevin toimitusjohtaja Natalia Haritonova kertoi uutistoimisto Tassille, että kauppaa operoiva ketju lopettaa yhteistyön Jelisejevin kanssa huhtikuussa.
Haritonovan mukaan neuvottelut ovat meneillään useiden mahdollisten uusien kumppanien kanssa. Mediatietojen mukaan kauppa sulkeutuisi 11. huhtikuuta.
Sosiaalisessa mediassa on jo useita päiviä valitettu kaupan tyhjistä hyllyistä ja autioista käytävistä.
Jelisejevin kauppa sijaitsee 1700-luvulta peräisin olevassa rakennuksessa Tverskaja-kadulla, vain muutaman sadan metrin päässä Kremlistä.
Varakas kauppias Grigori Jelisejev perusti kaupan vuonna 1901. Se oli suosittu aateliston parissa, sillä siellä oli myynnissä eurooppalaisia viinejä ja juustoja sekä eksoottisia hedelmiä.
Uskollisena historialliselle menneisyydelle henkilökunta palvelee asiakkaita ylellisessä hallissa pukeutuneena klassiseen valkoisen ja viininpunaisen väriseen univormuun.