UPM aloittaa yt-neuvottelut – uhattuna noin 50 työpaikkaa Suomessa, Saksassa ja Itävallassa

Metsäyhtiö UPM on aiemmin tänä vuonna käynyt läpi yt-neuvottelut jo sahayksikössään. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Ilkka Hemmilä / STT

Metsäyhtiö UPM aloittaa yt-neuvottelut kolmessa maassa.

Yhtiö kertoo tavoitteekseen lisätä tehokkuutta "globaaleissa funktioissaan". Tämä tapahtuisi UPM:n mukaan toimintoja järjestämällä ja virtaviivaistamalla.

Suunnitelmien toteutuminen tarkoittaisi yhtiön mukaan enintään 51 työsuhteen päättämistä Suomessa, Saksassa ja Itävallassa.

Metsäyhtiö on aiemmin tänä vuonna käynyt läpi yt-neuvottelut jo sahayksikössään. Yhtiö kertoi maaliskuun lopulla vähentävänsä 43 työtehtävää sahatavaraa valmistavassa yksikössään.

Timber-yksikön jokaisella neljällä sahalla päätettiin johtamismallien ja toimitusketjujen muutoksista. Yhtiö kertoi myös lakkauttavansa Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan sahan pientukkilinjan kesäkuun loppuun mennessä sekä optimoivansa Juupajoella sijaitsevaa Korkeakosken sahan käyntimallia.

– UPM pyrkii parantamaan kustannustehokkuuttaan jatkuvasti. Vuonna 2020 yhtiö teki useita toimenpiteitä kiinteiden ja muuttuvien kustannusten alentamiseksi eri liiketoiminnoissa ja funktioissa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut