HS: Vanhempi konstaapeli murtautui halliin, osti ja välitti amfetamiinia, uhkaili muita poliiseja tappamisella – Sisä-Suomen poliisilaitos antoi potkut

Niklas Pelkonen

Niklas Pelkonen

Sisä-Suomen poliisilaitos on antanut potkut lukuisista rikoksista epäillylle vanhemmalle konstaapelille, kertoo Helsingin Sanomat. Mies erotettiin neljän kuukauden määräajaksi rikostuomioiden takia jo vuonna 2018, mutta viime marraskuussa Tuusulassa tapahtunut hallimurto oli viimeinen pisara.

39-vuotias vanhempi konstaapeli myöntää murtautuneensa rikoskumppaninsa kanssa hallirakennukseen, josta poliisipartio otti hänet kiinni puoli kolmen aikaan yöllä. Asiaa tutkitaan varkautena, sillä konstaapelin epäillään aikoneen viedä hallista työkaluja.

Keskusrikospoliisin (KRP) tutkimassa jutussa saman konstaapelin epäillään myös ostaneen ja välittäneen amfetamiinia. Lisäksi häntä epäillään aserikoksista.

Konstaapelia vastaan on nostettu syyte myös laittomasta uhkauksesta. Juttua tullaan käsittelemään Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Vanhemman konstaapelin menneisyydestä löytyy useita aiempia rikoksia, HS kertoo.

Vuoden 2018 määräaikainen erottaminen liittyy sakkotuomioon, jonka vanhempi konstaapeli sai pahoinpideltyään entisen puolisonsa. Lisäksi konstaapeli tuomittiin kahdesti hänelle määrätyn lähestymiskiellon rikkomisesta.

Puoli vuotta ennen Tuusulan hallimurtoa konstaapeli sai kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuden vastaisesta käyttäytymisestään.

Pari viikkoa ennen murtoa konstaapeli soitti hätäkeskukseen puheluita liittyen hänen ystävänsä turvallisuuteen. Puheluiden aikana vanhempi konstaapeli uhkaili muita poliiseja väkivallalla ja tappamisella.

Joulukuussa 2020 vanhemman konstaapelin virkasuhde purettiin. Päätös on lainvoimainen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut