Suomessa 133 uutta koronavirustartuntaa ja kolme uutta kuolemantapausta – Rannikkolaivaston varusmiehillä todettu lukuisia tartuntoja

Kaikkiaan tartuntoja on vahvistettu tähän mennessä Suomessa 85 937. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Suomessa on raportoitu 133 uutta koronavirustartuntaa ja kolme uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Kahden viime viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 3 650, kun niitä edeltävien kahden viikon aikana todettiin 6 054. Tartunnat ovat vähentyneet noin 2 400:lla.

Sairaalahoidossa on 136 koronapotilasta, joista teho-osastoilla 33. Erikoissairaanhoidon osastoilla on koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin vuoksi hoidossa 77 potilasta. Perusterveydenhuollon osastoilla potilaita on 26.

Rannikkolaivaston Pansion-tukikohdassa palvelevilla 24 varusmiehellä todettu koronatartunta

Merivoimat kertoo, että Rannikkolaivaston Pansion-tukikohdassa Turussa palvelevilla 24 varusmiehellä on todettu viikonloppuna koronavirustartunta.

Tartunnat on havaittu varusmiehillä, jotka olivat lähteneet perjantaina lomalle. Kukaan lomalle lähteneistä ei ollut ilmoittanut oireista ennen lähtöä. Viikonloppuna varusmiehiä oli hakeutunut testeihin ja 24 sai positiivisen tuloksen.

Tartunnan saaneet varusmiehet ovat majoittuneet Pansiossa kasarmilla. Kahden edellisen viikon aikana Rannikkolaivastossa on todettu 20 tartuntaa.

Rannikkolaivasto on noudattanut epidemiatilanteiden varautumissuunnitelmaa, ja valmiusyhtymässä on viruksen leviämisen estämiseksi ollut käytössä kaikki toimet. Sen sijaan oireettomia ihmisiä ei ole testattu tähän asti.

– Uuden tartuntaryppään nyt ilmaannuttua olemme päättäneet, että kaikki kasarmissa majoittuvat varusmiehet tullaan testaamaan Sotilaslääketieteen keskuksen Turun terveysasemalla mahdollisimman nopeasti. Teemme kaikkemme, että viruksen laajempi leviäminen saadaan estetyksi, Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö komentaja Mikko Villikari sanoo tiedotteessa.

Ilmaantuvuus jatkaa laskuaan

Kaikkiaan tartuntoja on vahvistettu tähän mennessä Suomessa 85 937. Covid-19-tautiin liittyviä kuolemia on ollut yhteensä 906.

Taudin ilmaantuvuus on jatkanut laskua ja on nyt koko maassa kahden viikon ajalta 65,8 tapausta sataatuhatta asukasta kohti. Korkeimmat ilmaantuvuusluvut ovat Ahvenanmaalla (112,7) sekä Helsingin ja Uudenmaan (111,6) ja Varsinais-Suomen (108,1) sairaanhoitopiirien alueilla. Pääkaupunkiseudulla on todettu 65 uutta koronavirustartuntaa.

Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa yhteensä runsaat 1 524 000 ihmistä. Toisen annoksen saaneita on vajaat 153 000.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut