Kymmeniä palestiinalaisia on loukkaantunut Jerusalemin levottomuuksissa – mellakkapoliisin kerrotaan käyttäneen kumiluoteja ja vesitykkejä

Ainakin 80 ihmistä on loukkaantunut Jerusalemin uusissa levottomuuksissa. Palestiinalaiset auttoivat loukkaantunutta naista Vanhankaupungin alueella. AFP / LEHTIKUVA

Milja Rämö / STT

Palestiinalaisten Punaisen puolikuun mukaan ainakin 80 ihmistä on loukkaantunut Jerusalemin uusissa levottomuuksissa lauantaina. Asiasta uutisoiva Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että 14 palestiinalaista on viety sairaalaan. Israelin poliisi kertoo yhden poliisin loukkaantuneen.

Israelilaislehti Haaretz kirjoittaa, että järjestön mukaan moni oli saanut vammoja muun muassa tainnutusgkranaateista. Järjestön mukaan poliisit olivat estäneet ambulanssien saapumisen paikan päälle.

Haaretzin mukaan kymmeniä tuhansia oli saapunut al-Aqsan moskeijalle muslimien ramadan-kuukauden pyhimmän yön rukouksiin.

Aiemmin päivällä poliisi oli pysäyttänyt kymmeniä busseja, joissa oli ollut al-Aqsan moskeijalle matkaavia ihmisiä. Al-Aqsan moskeija on yksi islamin pyhimmistä paikoista.

Palestiinalaiset ovat osoittaneet mieltään muun muassa Itä-Jerusalemissa sijaitsevassa Sheikh Jarrahin kaupunginosassa, jossa palestiinalaisperheitä uhkaa häätö.

Uutistoimisto AFP:n Jerusalemissa olevan toimittajan mukaan Israelin mellakkapoliisit olivat käyttäneet kumiluoteja, äänipommeja ja vesitykkejä palestiinalaisia vastaan. Osa palestiinalaisista oli heittänyt kiviä. Yhteenottoja on ollut useilla paikoilla.

Videolla ammutaan tainnutuskranaatteja moskeijaan

Perjantaina yli 200 ihmistä loukkaantui tai haavoittui al-Aqsan moskeijalla ja muualla kaupungissa.

Twitterissä jaetulla videolla näkyy, kuinka israelilaisjoukot heittivät jonkinlaisia tainnutuskranaatteja ihmisiä täynnä olevaan al-Aqsan moskeijaan. Tviitissä kerrotaan, että moskeijaan ammuttiin myös kumiluoteja.

Monilla haavoittuneilla oli mellakkapoliisin ampumien kumiluotien aiheuttamia vammoja. Poliisi käytti myös kyynelkaasua ja tainnutuskranaatteja. Punaisen puolikuun mukaan sairaalahoitoa tarvitsi noin 90 palestiinalaista.

Israel kertoi ainakin 17 poliisin loukkaantuneen yhteenotoissa. Palestiinalaisten kerrottiin heitelleen poliiseja muun muassa kivillä ja pulloilla.

Siirtokuntalaisille alueita oikeusteitse

Sheikh Jarrahista on nopeasti tullut keskeinen osa Israelin ja miehitettyjen palestiinalaisalueiden välisiä jännitteitä.

Yhdysvaltalaislehti New York Times (NYT) kirjoittaa, että maanantaina israelilaisoikeuden on määrä päättää, häädetäänkö kuusi kaupunginosassa asuvaa perhettä. Israelilaiset siirtokuntalaiset ovat pyrkineet oikeusteitse saamaan muun muassa Sheik Jarrahin alueita haltuunsa, kirjoittaa israelilaislehti Haaretz .

NYT kirjoittaa, että Israelissa häädöt esitetään kiinteistökiistana ja siirtokuntalaiset näkevät tonttien kuuluvan heille. Kyse on kuitenkin laajemmista pyrkimyksistä siirtää palestiinalaisia strategisesti merkittäviltä alueilta Itä-Jerusalemissa. Israelilaisten siirtokunnat palestiinalaisalueilla on kansainvälisesti tuomittu laittomina.

– He eivät halua arabeja tänne tai muuallekaan Itä-Jerusalemiin, 71-vuotias häätöukaasin saanut Abdelfatah Skafi sanoo New York Timesille.

– He haluavat karkottaa arabit, ja siten he voivat ympäröidä Vanhaakaupunkia.

Jerusalemin vanhassakaupungissa sijaitsee juutalaisten, muslimien ja kristittyjen tärkeitä pyhiä paikkoja.

Israel on käytännössä liittänyt Itä-Jerusalemin itseensä vuoden 1967 sodan jälkeen. Kansainvälisesti nähdään, että Israel on miehittänyt alueet. Israel pitää Jerusalemia pääkapunkinaan.

----------------------

Korjattu aiempaa uutista klo 15.35: : Tarkennettu jutun viimeistä lausetta koskemaan vain Itä-Jerusalemia koko kaupungin sijaan.

-----

Lähteinä myös uutistoimisto AFP ja Britannian yleisradioyhtiö BBC .

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut