Navalnyia hoitanut kadonnut lääkäri löytyi Venäjällä

Venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi kuvattuna kesäkuussa 2019 oikeudessa Moskovassa. AFP / LEHTIKUVA

Lassi Lapintie / STT

Venäjällä metsästysretkellä kadonnut lääkäri Aleksandr Murahovski on löytynyt, kertoo muun muassa Moscow Times . Perjantaina viimeksi nähdyn Murahovskin katoaminen herätti suurta huomiota, sillä hän oli yksi oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyia tämän myrkyttämisen jälkeen viime elokuussa Omskin sairaalassa hoitaneista lääkäreistä.

Navalnyia kuljettaneen koneen ylimääräisen välilaskun ja hänen Omskissa saaman pikaisen sairaalahoidon on arvioitu pelastaneen oppositiopoliitikon hengen. Siksi on pidetty outona sattumana, että saman sairaalan kaksi muuta lääkäriä on sittemmin kuollut, virallisen tiedon mukaan luonnollisista syistä.

Murahovski nousi kuuluisuuteen väittämällä, ettei Navalnyi kärsinyt myrkytyksestä, vaan kyse olisi ollut "aineenvaihduntahäiriöstä". Myöhemmin myrkytys vahvistui useissa tutkimuksissa ulkomailla, mutta Venäjällä myrkytystä ei ole edelleenkään myönnetty.

Murahovski ylennettiin sittemmin Omskin alueen terveysministeriksi.

Lauantaina kadonneeksi ilmoitettua Murahovskia etsittiin viikonloppuna useaan otteeseen tuloksetta. Maanantaina hän kuitenkin ilmestyi metsästä paikalliseen kylään pyytäen asukkailta apua. Myös Murahovskin vaimo vahvisti puhuneensa miehensä kanssa maanantaina puhelimessa.

Navalnyi syyttää myrkytyksestään Venäjän hallintoa. Navalnyin palattua Venäjälle tammikuussa hänet vangittiin ja tuomittiin reilun kahden ja puolen vuoden vankeuteen vanhoista petossyytteistä, joita Navalnyi pitää poliittisina.

Navalnyin henki oli jälleen vaarassa huhtikuussa pitkään jatkuneen syömälakon ja lääkärinhoidon epäämisen vuoksi. Navalnyi lopetti syömälakkonsa saatuaan tavata lääkärin.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut