Joulupäivänä Vaasan Gerbyssä tapahtuneesta henkirikoksesta 10 vuotta vankeutta – tuomittu kertoi tappamisesta todistajalle, takista löytyi uhrin verta

Jecaterina Mantsinen / STT

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona 45-vuotiaan miehen Vaasan Gerbyssä joulupäivänä tapahtuneesta henkirikoksesta. Tuomion mukaan mies löi ja kuristi uhria sekä puukotti tätä keittiöveitsellä.

Oikeuden mukaan teko oli tappo. Syytetyn olisi pitänyt pitää varsin todennäköisenä, että mies kuolee keittiöveitsen lyönnistä, tuomiossa sanotaan.

Syytetty kiisti syytteen ja sen, että olisi kohdistanut uhriin minkäänlaista väkivaltaa. Hän vetosi kirjallisessa vastauksessaan siihen, että kukaan asunnossa olleista ei ollut nähnyt tekoa ja että epäilty tekoväline löytyi asunnon takaterassilta.

– Poliisin heti tapahtuma-aikaan tekemien havaintojen mukaan (syytetty) ei ollut poistunut asunnosta takakautta ja myös muiden asunnossa olleiden henkilöiden mukaan (hän) on poistunut asunnon etuovesta. Näin ollen veitsi ei ole voinut (hänen) toimesta joutua sinne, miehen kirjallisessa vastauksessa sanotaan.

Syytetty myös sanoi, että oli poistunut asunnosta yli tuntia aiemmin kun uhrille hälytettiin apua. Miehen mukaan asunnosta on kuultu riitelyn ääniä vielä hänen poistumisensa jälkeen.

Teräaseen kahvassa uhrin ja tuomitun dna-sekoitus

Tuomiossa todetaan, että terassilta löytyneen keittiöveitsen kahvasta löytyi dna-sekoitus, joka sopii syytetyn ja uhrin dna-tunnisteisiin. Myös syytetyn takin selkäpuolelta löytyi uhrin verta. Näiden perusteella oikeus katsoi, ettei ole todennäköistä, että syytetty olisi poistunut asunnosta ennen puukotusta.

– Tekovälineestä ei ole varmistettu muihin henkilöihin viittaavia sormenjälkiä tai dna-tunnisteita. (- -) Mikäli tekovälinettä olisi käyttänyt joku kolmas henkilö, olisi tästä todennäköisesti jäänyt ainakin viitteellisiä jälkiä veitseen, tuomiossa sanotaan.

Oikeus katsoo, että syytetyn syyllisyyden puolesta puhuu myös se, että hän kertoi todistajalle, että on mahdollisesti tappanut jonkun ja viitannut teräaseeseen.

Mika Mauno Lönngren, 45, tuomittiin taposta kymmenen vuoden vankeuteen. Hänet määrättiin maksamaan uhrin puolisolle yli 15 000 euron korvaukset.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut