Hus siirsi Hankinnat-yksikkönsä uuden johdon alaisuuteen, taustalla ongelmat hankintojen toteuttamisessa laillisesti

STT

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoo siirtäneensä Hankinnat-yksikkönsä määräaikaisesti uuden johdon alaisuuteen. Yksikön johtajaksi on nimitetty vuoden 2022 loppuun asti Leena Koponen. Aiemmin Hankinnat-yksikkö oli Hus Logistiikan alla.

Hus kertoo, että hallinnollisen siirron taustalla on tarve nopeuttaa hankintavelan poistamista, jota on syntynyt vuosien varrella. Lisäksi tiedotteessa mainitaan ongelmat, joita sairaanhoitopiirillä on ollut hankintojen toteuttamisessa lainmukaisesti.

STT kertoi viime viikolla, että sisäisen tarkastuksen Husista tekemän raportin perusteella vuosina 2019–2021 on tunnistettu noin 300 säännöstenvastaista hankintaa. Hus kertoo tiedotteessaan, että kaikkia säännösten vastaisia hankintoja ei ole edelleenkään tunnistettu, osa on myöhässä ja keskeneräisten hankintojen määrä ylittää arvioidun hankintapäätöskapasiteetin.

Poliisi kertoi viime viikolla STT:lle aloittaneensa esitutkinnan Husin säännöstenvastaisista hankinnoista. Poliisi tutkii asiaa epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisena. Ketään yksittäistä henkilöä ei tässä vaiheessa epäillä.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut