Hongkongin poliisi haluaa lain "valeuutisten" torjumiseksi

Hongkongin poliisijohto haluaa Kiinan erityishallintoalueelle lain "valeuutisten" torjumiseksi. Lakia ehdottaa poliisipäällikkö Raymond Siu, jonka mukaan tiedotusvälineiden kirjoittelu heikentää ihmisten luottamusta poliisivoimiin.

– Tällä hetkellä (Hongkongissa) ei ole laillista määritelmää väärennetyille uutisille. Jos saadaan lainsäädäntöä, joka saattaa niiden tekijät oikeuden eteen, me lainvalvojina olemme ehdottomasti tyytyväisiä, poliisipäällikkö sanoi lehdistötilaisuudessa.

Siu korosti kuitenkin, että poliisin kohde eivät ole tiedotusvälineet vaan turvallisuuslakia vastaan rikkovat.

Muutama päivä sitten Hongkongin johtava demokratiaa puoltava sanomalehti Apple Daily joutui lopettamaan toimintansa. Viranomaiset olivat jäädyttäneet lehden varat ja pidättäneet useita työntekijöitä. Päätoimittajan mukaan henkilöstön turvallisuus oli vaarassa.

Tutkimukset osoittavat, että väestön luottamus Hongkongin poliisiin on romahtanut vuoden 2019 suurten mielenosoitusten jälkeen. Poliisin katsotaan tukahduttaneen mielenilmauksia väkivalloin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut