Suomalaistutkimus: Biontech-Pfizerin koronarokote tehoaa hyvin myös virusmuunnoksiin

Nuori henkilö saa koronarokotteen Messukeskuksen rokotuspisteellä Tampereella 28. kesäkuuta 2021. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN
Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Kotimaisen tutkimuksen mukaan Biontech-Pfizerin koronarokote tehoaa hyvin myös virusmuunnoksiin.

Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät yhteistyössä Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks), Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa Suomessa joulukuussa aloitettujen koronarokotusten aikaansaamaa immuunisuojaa.

Tutkijat analysoivat rokotevasteita 180 terveydenhuollon työntekijältä, joista kukin sai kaksi annosta Pfizerin ja Biontechin mRNA-rokotetta.

Kaikilla rokotetuilla todettiin erinomainen vasta-ainetaso alkuperäistä virusta vastaan kahden rokoteannoksen jälkeen. Immuunivaste oli yhtä voimakas myös viruksen alfamuunnosta eli entistä Britannian muunnosta vastaan.

Vaikka immuunivaste beetamuunnosta eli entistä Etelä-Afrikan muunnosta vastaan oli heikompi, rokotetuilta löytyi myös sitä kohtaan neutraloivia vasta-aineita, jotka antanevat suhteellisen hyvän suojan tautia vastaan.

– Tutkimus osoittaa covid-19-rokotteen tehokkuuden ja kyvyn käynnistää vasta-aineiden tuotannon kaikissa työikäisissä tutkittavissa iästä ja sukupuolesta riippumatta. Rokote on yksi tehokkaimmista, joita olen tutkinut, toteaa Helsingin yliopiston tiedotteessa Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkunen, jonka johtama tutkimusryhmä keskittyy koronavirusrokotteiden ja luonnon infektion synnyttämän immuunivasteen selvittämiseen.

Turun yliopiston tohtorikoulutettava Pinja Jalkasen mukaan kahden rokoteannoksen jälkeen covid-19-rokotteen synnyttämä immuunivaste oli jopa parempi kuin lieväoireisen koronavirusinfektion jälkeen.

– On erittäin lupaavaa, että lähes jokaisella rokotetulla oli edes pieni määrä beetamuunnosta neutraloivia vasta-aineita, lisää professori Anu Kantele HUSin ja Helsingin yliopiston Meilahden Rokotetutkimuskeskus MeVacista.

Tutkimus jatkuu immuunivasteiden pitkäaikaisseurannalla ja immuunisuojan tutkimuksella muita maailmalla kiertäviä viruskantoja, kuten deltavirusmuunnosta eli entistä Intian muunnosta vastaan.

Lisäksi tutkimus keskittyy muiden käytössä olevien koronavirusrokotteiden aikaansaamien vasteiden analysoimiseen.

Tutkimus on julkaistu Nature Communications -lehdessä.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut