Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Turvakotiin voi olla satojen kilometrien matka
Osalla Suomen kansalaisista on liian pitkä matka lähimpään turvakotiin, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tilanteen parantamiseksi toivotaan etäturvakotien perustamista. Tarve on suurin Pohjois-Suomessa.
Suomen pohjoisin turvakoti on Rovaniemellä, johon esimerkiksi Suomen pohjoisimmasta kunnasta Utsjoelta koituu matkaa noin 500 kilometriä.
Turvakotilain ja Istanbulin sopimuksen mukaan turvakotien on oltava helposti saavutettavia.
Viikonloppuna on helteistä, metsäpaloriski kasvaa
Sää on viikonloppuna helteistä. Lauantaina hyvin korkeita lämpötiloja mitataan suuressa osassa maata, ehkä vain itäisin ja pohjoisin Lappi jää vielä helteen ulkopuolelle, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Sunnuntaiksi sää lämpenee edelleen, ja korkeimmat lämpötilat, 31–32 astetta, mitataan Lapissa Ylitornion, Pellon ja Kittilän seuduilla.
Ilmatieteen laitoksen mukaan sateita ei ole tiedossa ennen ensi viikon puoliväliä. Kuivuus pahenee ja metsäpaloriski kasvaa huomattavasti.
Sunnuntaina Ahvenanmaalla, ja Varsinais-Suomessa metsäpalojen vaara on jo erittäin suuri. Alkuviikolla erittäin korkean metsäpaloriskin alueeseen liittyy myös muita maan länsiosan maakuntia.
Floridassa romahtaneen kerrostalon kuolonuhrien määrä kasvaa edelleen - ainakin 22 menetti henkensä romahduksessa
Yhdysvaltain Floridassa viikko sitten osittain romahtaneen kerrostalon raunioista on löytynyt jälleen kahden ihmisen ruumiit.
Raunioista paikallista aikaa perjantaina löydetyt kuolleet nostavat kuolonuhrien määrän 22:een, viranomaiset kertovat. 126 ihmistä on edelleen kateissa.
Pelastustyöt jatkuvat Miamissa viime viikon torstaina tapahtuneen romahduksen jälkimainingeissa. Pormestari Daniella Levine Cava kertoi antaneensa määräyksen rakennuksen vielä pystyssä olevan osan purkamisesta turvallisuussyiden vuoksi.
Pelastusviranomaiset joutuivat torstaina keskeyttämään etsinnät isoksi osaksi päivää raunioiden turvallisuudesta nousseiden huolien vuoksi. (Lähde: AFP)
Englannin kanaalista pelastettiin yli 100 siirtolaista perjantaina - mukana 29 lasta
Englannin kanaalista pelastettiin yli sata siirtolaista perjantaina, kertovat viranomaiset Ranskassa. Pelastettujen joukossa oli 29 lasta.
Britannian rannikolle pyrkiviä siirtolaisia pelastettiin yhteensä kuudesta veneestä. Näistä yhdestä otettiin yhteyttä pelastustyöntekijöihin sen jälkeen, kun siirtolaiset olivat joutuneet merihätään Ranskan pohjoisrannikon edustalla.
Yhteensä 111 maahanpyrkijää palautettiin Ranskan Dunkirkin tai Calais'n satamiin.
Kuluneiden kahden vuoden aikana Britanniaan Englannin kanaalin yli yrittävien määrä on kasvanut. Ylitys on vaarallinen, sillä kanaalissa on erittäin vilkas laivaliikenne ja voimakkaita virtauksia. (Lähde: AFP)
Kanadassa armeija valmistautuu auttamaan tulipalojen uhkaamien kylien evakuoinneissa
Kanadassa on valmistauduttu lähettämään sotilaskoneita ja muuta apua kylien evakuointeihin ja maastopalojen sammutustöihin.
Viranomaisten mukaan Brittiläisen Kolumbian provinssissa palaa yli 140 tulipaloa, joista lähes 80 on syttynyt viimeisen kahden päivän aikana. Iso osa paloista on syttynyt salamaniskusta, uutistoimisto AFP kertoo.
Maan puolustusministeri Harjit Sajjan tviittasi perjantaina, että Kanadan joukot ovat valmiita tukemaan asukkaita.
Noin 1 000 ihmistä on paennut maastopaloja Brittiläisen Kolumbian provinssissa. Lisäksi useita ihmisiä on kadoksissa. Aiemmin Lytton -nimisen kylän 250 asukasta evakuoitiin, ja evakuointimääräyksiä laajennettiin myöhemmin myös lähialueille. Viranomaisten mukaan Lytton on tuhoutunut maastopaloissa liki täysin. (Lähde: AFP)
Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa on kuollut hirmuhelleviikon aikana kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin tavallisesti
Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa on kuollut edellisen viikon aikana yli 700 ihmistä, kertoo provinssin kuolinsyyntutkijanvirasto, jonka mukaan lukema on ennennäkemätön.
Kuolleita on kolme kertaa enemmän kuin samana ajankohtana kirjattaisiin normaaleissa olosuhteissa. Provinssin johtavan kuolinsyyntutkijan mukaan provinssia kurittaneiden äärimmäisten sääilmiöiden uskotaan vaikuttaneen kuolemien poikkeuksellisen korkeaan määrään.
Kanadan ja Yhdysvaltain länsiosia ovat korventaneet jo noin viikon ajan helteet, jotka ovat nostaneet lämpötilat korkeimmillaan liki 50 asteeseen. (Lähde: AFP)
Kanadan Trudeau tuomitsi ilkivallan kirkkoja ja patsaita kohtaan
Kanadan pääministeri Justin Trudeau tuomitsi perjantaina ilkivallan, jonka kohteiksi on joutunut kirkkoja ja monarkkien patsaita.
Kirkkoja on vahingoitettu ja patsaita on töhritty punaisella maalilla ja kaadettu. Tekoja on esiintynyt sen jälkeen, kun maassa on löydetty merkitsemättömiä hautoja alkuperäisväestön lapsille tarkoitettujen koulujen lähistöltä.
Viime kuukausien aikana tehdyissä kolmessa hautalöydössä on löydetty yli tuhat hautaa.
Trudeau sanoi ymmärtävänsä suuttumuksen liittohallitusta ja instituutioita, kuten katolista kirkkoa, kohtaan. Kuitenkin hävityksen sijaan Trudeau kehotti kaikkia kanadalaisia sovinnontekoon. (Lähde: AFP)