Helsinki-Vantaan lentoaseman ykkösterminaali avataan yli vuoden tauon jälkeen – "Varaudumme matkustajamäärien kasvuun"

Terminaali on ollut suljettuna yli vuoden koronapandemiasta johtuvan vähäisen matkustajamäärän vuoksi. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Eetu Halonen / STT

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 1 avautuu jälleen matkustajille maanantaina 12. heinäkuuta, lentoasemayhtiö Finavia kertoo. Terminaali on ollut koronapandemian vuoksi suljettuna yli vuoden.

Avaamisella varaudutaan matkustajamäärien kasvuun heinä–elokuussa. Suomen uusi pandemian aikainen maahantulomalli tulee voimaan niin ikään maanantaina.

Vastedes Suomeen pääsee ilman muita koronamuodollisuuksia esittämällä todistuksen joko täydestä rokotussarjasta tai kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronataudista.

– Ennakoimme tässä tulevaa. Odotamme matkustajamäärien kasvavan tulevina viikkoina maltillisesti, matkustajakokemuksesta ja prosesseista vastaava johtaja Timo Järvelä Finaviasta kertoo.

Lentoasemalla yli vuoden ainoa käytössä ollut terminaali 2 on ajoittain ruuhkautunut koronatoimien vuoksi. Asemalla muun muassa tarkastetaan korona- ja rokotetodistuksia niin lähteviltä kuin Suomeen saapuvilta matkustajilta.

Järvelän mukaan matkustajamäärät ovat jo nyt kasvaneet keväästä.

– Tällä hetkellä kentän kautta kulkee noin 10 000 matkustajaa päivässä. Tästä noin puolet on lähteviä matkustajia ja osa on vaihtomatkustajia, Järvelä sanoo.

– Vielä keväällä matkustajia oli keskimäärin yhteensä 5 000–6 000 päivässä.

Kasvusta huolimatta luvuissa on vielä kirimistä pandemiaa edeltävään aikaan. Kaksi vuotta sitten Helsinki-Vantaan kautta kulki noin 70 000 matkustajaa päivittäin.

Terminaali 1 avautuu kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä avataan lähtöselvitys. Terminaalin turvatarkastus avataan myöhemmin, kun EU:n sisärajatarkastusten on määrä päättyä heinäkuun lopussa.

Kyselyt todistuksista työllistävät

Eri maiden edellyttämät koronaan liittyvät todistukset kirvoittavat matkustajilta paljon yhteydenottoja, kertoo viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist lentoyhtiö Finnairista .

– Tarvittavista todistuksista tulee meille kaikkein eniten kyselyjä. Valtaosa matkustajista kysyy niistä, Tallqvist toteaa.

– Kyselyitä tulee sekä Suomesta että ulkomailta. Tämä on selvästi vielä varsin hankalaa asiakkaille.

Tallqvist muistuttaa, että matkustajat voivat myös itse käydä tarkistamassa kohdemaan vaatimukset kyseisen maan viranomaisten nettisivuilta.

Finnairilla on myös omilla sivuillaan matkustusrajoituskartta, josta vaatimukset voi käydä itse katsomassa.

– Toivoisimme, että ihmiset eivät soittaisi asiakaspalveluun rajoituksista, koska se sama tieto on sivuillamme saatavilla, Tallqvist sanoo.

– Tällä hetkellä tilanne on, että useimmat maat edellyttävät rokotetodistusta tai ennakkotestiä maahantulon edellytyksenä.

- - -

Uutista on korjattu klo 16.12. Aloitusvirkkeessä ilmaisu "lentoasemaa operoiva" korvattu sanalla lentoasemayhtiö. Finavia ei operoi lentoasemaa, vaan omistajana muun muassa kehittää sen toimintaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut