Australian Sydneyn asukkaat saivat toivoa paremmasta – tiukkoja koronarajoituksia puretaan, kun 70 prosenttia aikuisista on tuplarokotettu

Tarkoituksena on palata normaalimpaan elämään siinä vaiheessa, kun vähintään 70 prosenttia aikuisista on saanut kaksi rokoteannosta. Nykyisen rokotustahdin perusteella raja voidaan saavuttaa lokakuussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Tiukkojen koronarajoitusten kourissa kärvistelevässä Australian Sydneyssä saatiin torstaina valoa tunnelin päähän, kun Uuden Etelä-Walesin osavaltion hallitus julkisti tiekarttansa rajoitusten purkamiselle.

Osavaltion asukkaat voivat palata normaalimpaan elämään siinä vaiheessa, kun vähintään 70 prosenttia aikuisista on saanut kaksi rokoteannosta. Hallitus ei asettanut mitään tavoitepäivämäärää, mutta nykyisen rokotustahdin perusteella raja voidaan saavuttaa lokakuussa. Lupausten tarkoituksena on myös kannustaa australialaisia ottamaan rokotus.

Kun 70 prosentin rajapyykki saavutettaisiin, tuplarokotettujen ei enää tarvitsisi pysytellä kotonaan. Kampaamot, kuntosalit, ravintolat ja elokuvateatterit voisivat taas avautua.

Lisää vapauksia on luvassa siinä vaiheessa, kun rokotusaste nousee 80 prosenttiin.

– Ateria läheisten kanssa ja drinkki ystävien kanssa on aivan nurkan takana, Uuden Etelä-Walesin varapääministeri John Barilaro lupasi.

Hallitus julkisti rajoitusten löysäämissuunnitelman siitä huolimatta, että Uudessa Etelä-Walesissa raportoitiin torstaina 1 405 uutta tartuntaa, mikä on korkein päiväkohtainen lukema pandemian aikana. Tämä kielii siitä, että Australia on luopumassa tähänastisesta strategiastaan yrittää painaa tartunnat nollaan.

Australia on ollut rokotustahdissa selvästi jäljessä esimerkiksi Yhdysvaltoja, Britanniaa ja EU:ta, mutta sielläkin rokotussuoja alkaa nyt jo olla merkittävä.

– Kun avaamme yhteiskuntaa, odotettavissa on nousua tartuntalukemissa. Mutta jos niin käy rokotetussa väestössä, terveydenhuoltojärjestelmällemme ei aiheudu siitä ongelmia, osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian sanoi.

Australian hallitus kannustaa löysäämään rajoituksia

Sydneyn asukkaat ovat eläneet tiukkojen sulkutoimien alaisuudessa jo kymmenen viikkoa. Myös esimerkiksi Australian toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa Victorian osavaltiossa on voimassa koronasulku. Lokakuuhun mennessä tiukat rajoitustoimet olisivat olleet käytössä jo neljä kuukautta.

Australian hallitus on kannustanut osavaltiota purkamaan rajoituksia, kun 70 prosenttia aikuisista on rokotettu, ja pääministeri Scott Morrison kiitteli Uuden Etelä-Walesin avautumissuunnitelmaa. Muutamat osavaltiot ovat kuitenkin edelleen pitäneet kiinni tavoitteestaan pitää koronatartunnat nollassa, ja ne ovat haluttomia esimerkiksi sallimaan matkustusta muista osavaltioista.

Australian hallitus kaavailee rokotuspassia, jonka avulla kansainvälistä matkailua voitaisiin alkaa avata varovasti jo loppuvuodesta.

Australia onnistui pitkään pitämään tartuntatapaukset minimissä tiukan rajavalvonnan ja karanteenien avulla, mutta kesäkuun lopussa viruksen herkästi tarttuva deltamuunnos alkoi levitä maassa, eikä sen suitsiminen ole onnistunut tiukoillakaan rajoituksilla.

Maassa on todettu koko pandemian aikana noin 68 000 tartuntaa ja reilut 1 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

CNN:n mukaan myös muutamat muut maat ovat viime aikoina joutuneet harkitsemaan uudelleen strategiaansa kaikkien tartuntojen eliminoimisesta. Esimerkiksi Etelä-Korean hallitus viestitti keskiviikkona, että tiukkoja koronarajoituksia voidaan löysätä, kun 80 prosenttia aikuisista on tuplarokotettu. Etelä-Koreassa on raportoitu viime päivinä enemmän tartuntoja kuin kertaakaan pandemian aikana.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut