PTT: Suomen talous kasvaa nyt poikkeuksellisen ripeästi

Suomen tavaravienti on PTT:n mukaan toipunut lähelle koronapandemiaa edeltänyttä tasoa. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Tuomas Savonen / STT

Pellervon taloustutkimus (PTT) nosti tiistaina arvionsa Suomen tämän vuoden talouskasvusta 3,7 prosenttiin. Ensi vuoden talouskasvuksi tutkimuslaitos arvioi 4,0 prosenttia.

Maaliskuussa PTT arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 2,5 ja ensi vuonna 3,5 prosenttia.

PTT:n mukaan Suomen talous kasvaa nyt poikkeuksellisen ripeästi.

– Taloudessa menee hyvin, mutta vieläkin paremmin voisi mennä. Palvelujen kasvua tulee hidastamaan työvoimapula. Teollisuudessa taas pullonkaulana on muun muassa pula mikrosiruista, ennustepäällikkö Janne Huovari sanoo PTT:n tiedotteessa.

Kotitalouksilla 8 miljardin säästöt

Kotitalouksien kulutus kasvaa PTT:n mukaan nyt poikkeuksellisen nopeasti. Sitä vauhdittavat työllisyyden paraneminen, palkkojen nousu sekä korona-aikana kertyneet noin 8 miljardin euron säästöt ja patoutuneet kulutustarpeet.

PTT:ssä uskotaan, että teollisuuden investoinnit lähtevät reippaaseen kasvuun, kun talouden epävakaus hellittää ja vientikysyntä kasvaa. Suomen tavaravienti on PTT:n mukaan toipunut lähelle koronapandemiaa edeltänyttä tasoa, mutta palveluvienti ei ole vieläkään päässyt ylös kuopasta.

Maailmantalouden PTT uskoo kasvavan tänä vuonna 6,1 prosenttia ja ensi vuonna 5,3 prosenttia. Euroalueelle PTT povaa täksi vuodeksi 5,0 prosentin ja ensi vuodeksi 5,5 prosentin kasvua.

Myönteistä työllisyyskehitystä

PTT arvioi Suomen työllisyystilanteen kehittyvän myönteiseen suuntaan, sillä työllisyysasteen arvioidaan nousevan tänä vuonna 72,3 prosenttiin ja ensi vuonna 73,5 prosenttiin. Hallitus on asettanut tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen.

PTT:n mukaan hallituksen tavoite työllisten määrän vahvistamisesta vähintään 60 000:lla vuoden 2023 loppuun mennessä näyttää olevan hyvin lähellä toteutumistaan, kun toissa vuoden taso on ylitetty jo noin 40 000 työllisellä.

Tutkimuslaitos varoittaa kuitenkin, että työllisten määrä vähenee tulevaisuudessa, kun muun muassa koronatestaukset, tartuntojen jäljitys ja koronarokotukset päättyvät.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut