Poliisi ei epäile Juha Pylvään kohupuheeseen liittyvän rikosta

Poliisin mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö ei täyty Pylvään kohupuheen tapauksessa. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Juha Pylvään kohua nostattaneessa puheesta ei aloiteta esitutkintaa, kertoo poliisi. Pohjanmaan poliisilaitos käynnisti Pylvään puheista viime viikolla selvityksen, mutta toteaa nyt, ettei asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Seinäjoella keskustan kesäkokouksessa elokuun lopulla pitämässään puheessa Pylväs sanoi, että Suomeen tarvitaan omalla työllään toimeentulevia osaajia ulkomailta, mutta "sosiaaliturvalla loisivia elintasosurffareita sen sijaan emme tarvitse". Hän pahoitteli myöhemmin sanavalintaansa.

Poliisin mukaan kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistö ei täyty tapauksessa.

– Puheessa käytetty lause ”sosiaaliturvalla loisivista elintasosurffareista” ei ole sellainen lausuma, joka täyttäisi kiihottaminen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön uhkaamisesta, panettelusta tai solvaamisesta, poliisin tiedotteessa sanotaan.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut