Yön uutiskooste: Liput liehuvat Aleksis Kivelle, sähköt katkesivat koko Libanonista, suomalaismiesten sperman heikentyminen pysähtynyt

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Tänään liputetaan Aleksis Kivelle.

KOONNEET: Anssi Rulamo ja Milja Rämö / STT

Suomalaismiesten siemennesteen laadun heikentyminen näyttää pysähtyneen

Suomalaismiesten siemennesteen laadun heikentyminen näyttää pysähtyneen, kerrotaan Turun yliopistosta.

Laatu alkoi heikentyä 1990-luvun lopulla, ja se heikkeni tasaisesti vuoteen 2011 asti. Uusimpien, vielä analysoitavana olevien tutkimustulosten perusteella vaikuttaa siltä, että lasku on nyt pysähtynyt. Suomalaismiesten siemennesteen laatu näyttää olevan samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten.

Turun yliopistossa parhaillaan käynnissä olevassa tutkimuksessa seurataan 1 500:n vastasyntyneenä tutkitun pojan aikuisiän lisääntymisterveyttä.

Varmaa selitystä siemennesteen laadun heikentymiselle ei ole, mutta esimerkiksi jo sikiöaikana tapahtuvalla kemikaalialtistuksella voi tutkitusti olla osuutta asiaan.

Sadat nuoret ajoivat ympäri Tampereen seutua lauantai-iltana, osa kaahaili

Tampereen seudulla oli lauantai-iltana ja alkuyöstä liikkeellä suuri määrä nuoria autoilla, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Osa nuorista kaahaili paikoin kovia ylinopeuksia, ja illan aikana sattui ainakin yksi peltikolari, joka tukki moottoritien rampin.

Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin, mutta useampi kuljettaja määrättiin illan aikana ajokieltoon ylinopeuksien takia.

Eri puolilta Pirkanmaata tulleet autoilijat olivat kokoontuneet aluksi Pirkkalaan ja ajaneet sieltä ympäri Tampereen seutua päätyen lopulta Tampereen keskustaan.

Liput liehuvat tänään Aleksis Kivelle ja suomalaiselle kirjallisuudelle

Tänään vietetään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Nimensä mukaisesti päivä juhlistaa suomalaista kirjallisuutta ja Suomen ensimmäistä ammattikirjailijaa.

Kivi, oikealta nimeltään Alexis Stenvall , kirjoitti uransa aikana tiettävästi parikymmentä teosta, joista tunnetuin on hänen vuonna 1870 julkaistu romaaninsa Seitsemän veljestä.

Lokakuun 10. päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 1950 lähtien, joskin aluksi se oli omistettu vain Aleksis Kivelle. Suomalaisen kirjallisuuden päiväksi se lisättiin vuonna 1978.

Poliisi ja koronapassia vastustaneet mielenosoittajat ottivat yhteen Roomassa

Italian pääkaupungissa Roomassa tuhannet ihmiset osoittivat lauantaina mieltään koronapassia vastaan. Paikoin mielenosoittajat ottivat yhteen poliisin kanssa, joka käytti vesitykkiä ja kyynelkaasua hillitäkseen protestoijia.

Protestimarssilla oli laillinen lupa, mutta sadat ihmiset erkanivat pääjoukosta ja yrittivät marssia kohti parlamenttirakennusta.

Mielenosoittajien hampaissa oli erityisesti koronapassin laajentaminen työpaikoille. Lokakuun puolivälistä lähtien sen käytöstä kieltäytyviä työntekijöitä odottaa palkaton hyllyttäminen.

Koronapassi on jo elokuusta asti vaadittu pääsemiseksi ravintoloihin, museoihin ja urheilutapahtumiin. (Lähde: AFP)

Sähköt katkesivat koko Libanonista polttoainepulan takia

Libanonissa sähköt menivät lauantaina poikki käytännössä koko maasta, kun voimalaitoksista loppui polttoaine.

Vakavan talouskriisin kourissa olevassa maassa on ollut pulaa polttoöljystä jo kuukausien aikana, ja useimmilla alueilla sähköverkosta on tullut virtaa vain noin tunnin ajan päivässä. Myöskään yksityisiin generaattoreihin ei ole tahtonut riittää polttoainetta.

Libanonin valtiollinen sähköyhtiö kertoi lauantaina, että kahdelta keskeiseltä voimalaitokselta oli loppunut polttoaine, minkä vuoksi sähköverkkoa ei ole mahdollista saada toistaiseksi toimimaan. Maahan lauantaina saapunut öljykuorma saadaan sähköntuotannon käyttöön alkuviikosta. (Lähde: AFP)

Irakilaiset äänestävät tänään uudesta parlamentista

Irakissa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa. Vaalien jälkeisistä hallitusneuvotteluista odotetaan etukäteisarvioissa pitkiä.

Äänestystä sävyttää Irakin turvallisuustilanne, joka on yhä hyvin epävakaa, sillä väkivaltaiset iskut eri puolilla maata ovat arkipäivää.

Kansainvälinen yhteisö, EU mukaan lukien, lähettää paikalle vaalitarkkailijoita. Mukana on myös suomalaisia.

Irakin parlamentissa on kaikkiaan 329 edustajaa. Maan perustuslain mukaan neljännes paikoista varataan naisille.

Moskovan Bolshoi-teatterissa näyttelijä kuoli onnettomuudessa kesken esityksen

Moskovan maailmankuulussa Bolshoi-teatterissa sattui lauantaina kuolemaan johtanut onnettomuus kesken esityksen.

Näyttelijä kuoli jouduttuaan lavasteiden vaihdon aikana ylhäältä laskeutuneen rampin murskaamaksi. Teatterissa oli käynnissä esitys venäläissäveltäjä Nikolai Rimski-Korsakovin 1800-luvun oopperasta Sadko.

Bolshoi-teatteri kertoi uutistoimisto Interfaxille, että esitys lopetettiin heti ja yleisöä pyydettiin poistumaan.

37-vuotias miesnäyttelijä kuoli vammoihinsa ennen kuin ensihoitohenkilökunta ehti paikalle. Viranomaiset ovat aloittaneet tapauksesta tutkinnan. (Lähde: AFP)

Helenius iski taas voittoon Kownackista

Suomen Robert Helenius on iskenyt toistamiseen voittoon puolalaisesta Adam Kownackista ammattinyrkkeilyn raskaassa sarjassa. Helenius voitti Las Vegasissa käydyn ottelun, kun Kownacki hylättiin kuudennessa erässä vyön alle suuntautuneiden lyöntien takia.

Helenius kukisti Kownackin tyrmäyksellä miesten edellisessä kohtaamisessa viime vuoden maaliskuussa.

Heleniuksen ammattilaisuran saldo on nyt 31 voittoa ja kolme tappiota. Kownackin ainoat kaksi tappiota ammattilaisena ovat tulleet Heleniusta vastaan.

Voittokulkuaan jatkanut Tanska on erittäin lähellä MM-kisapaikkaa

Tanska jatkoi lauantai-iltana vastustamatonta marssiaan kohti jalkapallon MM-lopputurnausta. Se otti jo seitsemännen perättäisen voiton eikä ole menettänyt näissä MM-karsinnoissa vielä pistettäkään eikä päästänyt maaliakaan.

Tanskan vieraskentällä ottama 4–0-voitto Moldovasta siirsi sen erittäin lähelle MM-kisapaikkaa. Tanskalla on seitsemän pisteen etumatka Skotlantiin, ja se voi sinetöidä kisalippunsa Qatariin tiistaina, jos se voittaa kotonaan Itävallan.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut