Irak sanoo vanginneensa Isisin rahoitusasioista vastanneen henkilön – Yhdysvallat luvannut miljoonien dollarien palkkion kiinniotosta

Irakin pääministeri Mustafa al-Kadhem kertoi Twitterissä, että Irakin turvallisuuspalvelu vangitsi al-Jaburin "Irakin rajojen ulkopuolella". . AFP. / LEHTIKUVA

STT–AFP

Irak sanoo vanginneensa maansa rajojen ulkopuolella terrorijärjestö Isisin rahoitusasioista vastanneen Sami Jasim al-Jaburin. Asiasta ilmoittivat Irakin viranomaiset maanantaina.

Irakin pääministeri Mustafa al-Kadhemi kertoi Twitterissä, että Irakin turvallisuuspalvelu otti Jaburin kiinni Irakin "rajojen ulkopuolella". Hän ei kuitenkaan kertonut, missä maassa kiinniotto tapahtui.

Irakilainen sotilaslähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kiinniotto tehtiin Turkissa.

Heti ei ollut selvää, olivatko Turkin viranomaiset mukana tapahtuneessa, eikä myöskään Turkin hallinto reagoinut tuoreeltaan asiaan.

Yhdysvallat on luvannut viiden miljoonan dollarin palkkion Jaburin kiinniotosta. Yhdysvaltain mukaan Jaburi on oletetusti toiminut Isisin taloudesta vastaavana valvomalla sen laitonta öljyn, kaasun, muinaisesineiden ja mineraalien myyntiä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut