Puolan pääministeri keskustelee EU-parlamentin kanssa maan perustuslakituomioistuimesta

Pääministeri Mateusz Morawiecki on sanonut, että Puola pysyy EU:n "uskollisena jäsenenä". Arkistokuva. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki keskustelee tänään Euroopan parlamentin täysistunnon kanssa maan perustuslakituomioistuimen linjauksesta, joka kyseenalaisti EU-oikeuden aseman Puolassa.

Perustuslakituomioistuin linjasi toissa viikolla, että osa EU:n perussopimusten artikloista on Puolan perustuslain vastaisia. Linjausta on kritisoitu laajasti, koska ensisijaisuusperiaatteen mukaisesti EU-oikeus on kansallisen oikeuden yläpuolella.

Parlamentin keskusteluun osallistuu myös EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen, joka on aiemmin sanonut, että komissio tulee käyttämään kaikkia ​​valtuuksiaan varmistaakseen, että EU-oikeuden ensisijaisuutta kunnioitetaan.

Linjauksen jälkeen on ehditty väläytellä jopa Puolan erkaantumista unionista, mutta pääministeri Morawiecki on sanonut, että Puola pysyy EU:n "uskollisena jäsenenä".

Puolassa EU-jäsenyydellä on vankka kannatus kansan keskuudessa. Viime vuosina välit unioniin ovat kuitenkin kiristyneet. Valtaapitävä Laki ja oikeus -puolue on ajanut lakiuudistuksia, jotka EU:n mukaan heikentävät muun muassa oikeuslaitoksen riippumattomuutta.

Morawiecki varoitteli tulevaisuutta uhkaavasta kehityksestä

Esimakua Morawieckin puheesta saatiin maanantaina EU-maiden johtajille osoitetussa kirjeessä, jossa hän varoitti, että EU on vaarassa muuttua "keskusjohtoiseksi järjestelmäksi vailla demokraattista hallintaa".

Morawieckin mukaan tällainen kehitys uhkaa unionin tulevaisuutta ja se pitäisi pysäyttää.

EU:ssa valta on kuitenkin jaettu. Esimerkiksi Eurooppa-neuvosto määrittelee unionin yleiset poliittiset painopisteet. Eurooppa-neuvostoon kuuluvat EU-maiden johtajat eli pääministerit tai presidentit.

Komissio laatii muun muassa lakiesityksiä, mutta päätökset lainsäädännöstä kuuluvat vaaleilla valitulle EU-parlamentille ja neuvostolle, joka puolestaan koostuu jäsenmaiden ministereistä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut