Suomen metsäteollisuus pitää harmillisena Saimaan kanavan sulkemista puukuljetuksilta – asian merkitys on kuitenkin minimaalinen

Saimaan kanavan kautta tulevalla puulla ei ole suurta vaikutusta tehtaiden raaka-ainehuoltoon. Hannu Rissanen / LEHTIKUVA

Antti Autio / STT

Suomen metsäteollisuus pitää harmillisena Venäjän päätöstä keskeyttää raakapuukuljetukset Saimaan kanavan kautta marraskuun alusta lähtien. Saimaan kanavan kautta tulevalla puulla ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta tehtaiden raaka-ainehuoltoon.

Yhtiöt uskovat myös, että viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu, vaan asiasta neuvotellaan edelleen Venäjän kanssa.

– Onhan se harmillinen juttu, jos se (Venäjän päätös) jää voimaan, sanoo UPM :n tuontipuusta vastaava johtaja Erkki Metsola.

Myös Stora Enson viestintäjohtaja Satu Härkönen pitää asiaa harmillisena. Hän huomauttaa kuitenkin, että Saimaan kanavan kautta tulevan raakapuun määrä on yhtiölle marginaalinen.

– Puumäärä siirrettäisiin rautateille tai autokuljetuksiin, Härkönen kertoo.

Metsäteollisuus ry:n Venäjä-asioiden päällikön Juha Palokankaan mukaan Saimaan kanavan kautta tuli viime vuonna venäläistä puuta noin 0,7 miljoonaa kuutiometriä. Venäjältä tuotiin raakapuuta kaikkiaan noin 10 miljoonaa kuutiota, mikä on kolme neljäsosaa kaikesta tuontipuusta.

Suomen metsäteollisuuden mittakaavassa Saimaan kanavapuun osuus on mitätön, sillä metsäteollisuus käytti viime vuonna raakapuuta noin 67 miljoonaa kuutiota.

Palokangas kertoo, että noin 70 prosenttia venäläisestä raakapuusta tuotiin viime vuonna rautateitse aina Moskovan pohjoispuolella sijaitsevalta Vologdan alueelta saakka. Autokuljetuksilla puuta tuodaan lähialueilta Karjalan tasavallasta.

Venäjän oma metsäsektori suurin häviäjä

Saimaan kanavan kautta tuleva puu tulee Palokankaan mukaan alueilta, joilla ei ole käytännössä olemassa muita mahdollisuuksia kuin vesikuljetukset.

– Suurin häviäjä tässä asiassa on Venäjän oma metsäsektori ja tietyt metsätalousyrittäjät, Palokangas huomauttaa.

Myös UPM:n Metsola arvioi, että vesikuljetusten haasteet sijaitsevat itse asiassa Venäjän puolella.

– Infrastruktuuri on niin puutteellista Venäjän kanavilla, ettei siellä ole ilmeisesti olemassa mitään hyviä vaihtoehtoja, hän sanoo.

Saimaan kanavan kautta tulevaa puuta käytetään Etelä-Karjalan suurissa metsäteollisuuskeskittymissä. UPM:llä on Kaukaan tehdas Lappeenrannassa. Stora Enson tehtaat sijaitsevat Imatralla.

Metsola kertoo, että UPM tuo Saimaan kanavan kautta koivukuitupuuta. Suomessa on pula koivusta, joten sitä joudutaan tuomaan Venäjältä ja Baltiasta. Myös Baltian puuta on tuotu Saimaan kanavan kautta.

– Oli mikä puulaji tahansa, määrä on ylipäätään niin pieni, että meille ei Saimaan kanavatoimituksilla ole isoa merkitystä, Stora Enson Härkönen sanoo.

Puukuljetukset loppuvat myös useilla muilla rajanylityspaikoilla

Venäjän hallitus antoi tasan kuukausi sitten asetuksen, jolla vähennetään niiden Venäjän valtionrajoilla olevien rajanylityspaikkojen määrää, joiden kautta saa viedä Venäjältä tiettyjä tavararyhmiä, kertoi Venäjän suurlähetystö torstaina.

Saimaan kanava kuuluu vähennettyihin rajanylityspaikkoihin. Tavararyhmistä supistukset koskevat pääasiassa jalostamatonta puuta.

Saimaan kanavan ohella Venäjä lopettaa raakapuukuljetukset neljällä kymmenestä tieliikenteen rajanylityspaikasta sekä yhden neljästä rautatierajanylityspaikasta.

Saimaan kanavalle raakapuukuljetusten menettäminen on raskas isku, sillä puun osuus on 30-40 prosenttia kanavan koko liikenteestä.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut