Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lehtien verokoneista tietonsa pois halunnut kanteli tietosuojavaltuutetulle – valtuutetun mukaan tiedot sai julkaista

Tietosuojavaltuutettu on päättänyt, että tiedotusvälineet saivat julkaista verotietoja verokoneissaan eikä niillä ollut velvollisuutta poistaa tietoja pyynnöstä huolimatta.

Päätös koskee tapausta, jossa tietosuojavaltuutetun toimistolle kannellut henkilö kertoi pyytäneensä verotietojensa poistoa Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verkossa julkaistavista verokoneista.

Kantelija kertoi, että hänen tietonsa oli julkaistu verokoneissa siitä huolimatta, että verottaja oli suostunut poistamaan tiedot medialle luovutettavasta listauksesta. Hän kertoi ilmoittaneensa lehtiä kustantavalle Sanoma Media Finland Oy:lle vastustavansa henkilötietojensa käsittelyä ja pyytäneensä tietojen poistoa. Yhtiö ei suostunut pyyntöön.

Tietosuojavaltuutetun mukaan tietojen poistoon ei ollut velvollisuutta, koska tietoja käsiteltiin verokoneissa journalistisessa tarkoituksessa.

Ei tietosuojalainsäädännön vastaista

Yleinen tietosuoja-asetus velvoittaa EU-maita säätämään kansallisesti henkilötietojen suojan sekä sananvapauden ja tiedonvälityksen vapauden yhteensovittamisesta.

– Suomessa kansallisessa tietosuojalaissa säädetään poikkeuksesta, jonka mukaan tietosuoja-asetuksen tiettyjä säännöksiä ei sovelleta, jos henkilötietojen käsittelyllä on journalistinen tarkoitus, todetaan tietosuojavaltuutetun tiedotteessa.

Valtuutettu toteaa, että journalistista toimintaa koskevan poikkeuksen soveltumattomuus vaatisi painavat perustelut. Valtuutetun mukaan ei ole syytä, jonka vuoksi kyseinen poikkeus ei soveltuisi verokoneisiin.

Tietosuojavaltuutettu korostaa, että sen toimivaltuuksiin ei kuulu toimituksen tekemien julkaisupäätösten sisällön arvioiminen.

– Kun tietosuojalain poikkeusta sovelletaan journalistiseen toimintaan, tietosuojavaltuutettu ei voi myöskään ottaa kantaa siihen, aiheutuuko henkilöille haittaa heidän tietojensa käsittelystä. Mediatalojen harkinnassa on huomioida tietojen julkaisun vaikutukset, tiedotteessa sanotaan.

Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

----

Sanoma on STT:n pääomistaja.