Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustaja Kärnä sai syytteen professori Ojasen kunnian loukkaamisesta

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kertoi tiistaina, että syyttäjä nostaa häntä vastaan syytteen valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen kunnian loukkaamisesta. Kärnä kertoi asiasta Twitterissä . Hän sanoi saavansa syytteen, koska on epäillyt Ojasen osallistuneen erään vihreiden vastalauseen kirjoittamiseen.

– Otan asian vakavasti ja aion puolustautua syytöstä vastaan loppuun saakka, Kärnä tviittasi.

Taustalla on se, että Kärnä kyseli viime vuoden joulukuussa Twitterissä, oliko Ojanen kirjoittanut vihreiden kansanedustajien Mari Holopaisen ja Bella Forsgrénin vastalauseen perustuslakivaliokunnan mietintöön ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministerivastuuasiassa.

Ojanen kiisti tuolloin jyrkästi kirjoittaneensa vastalausetta ja kertoi tekevänsä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

Kärnän mielestä syyttäjän tulkinta kaventaa merkittävästi kansanedustajan perustuslaillisia oikeuksia keskustella julkisesti eduskunnan käyttämien asiantuntijoiden mielipiteistä.

– Ojanen on julkisuuden henkilö, virkamies ja osallistuu aktiivisesti poliittiseen keskusteluun. Hän ei voi olla epäilyjen ja arvostelujen ulkopuolella, Kärnä sanoi Twitterissä.

Hän myös totesi, ettei aio kommentoida asiaa tässä vaiheessa muuten mitenkään.

Ojanen viestitti STT:lle illalla, ettei hän halua kommentoida asiaa.

Syyttäjä Maija Päivinen kertoi STT:lle illalla, että hän nosti syytteen tiistaina. Hän arvioi, että käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa ensi vuoden puolella.

Kunnianloukkauksesta voi saada oikeudessa sakkoja.