Migri: Afganistanin kansalaisille ei toistaiseksi tehdä kielteisiä päätöksiä

Ihmiset sytyttävät kynttilöitä rukoustilaisuudessa Afganistanin puolesta Helsingin tuomiokirkossa elokuussa. AFP / LEHTIKUVA

Anniina Korpela / STT

Maahanmuuttovirasto (Migri) on antanut uuden ohjeistuksen afganistanilaisten turvapaikka- ja oleskelulupahakemusten ratkaisemiseen.

Afganistanin kansalaisille ei toistaiseksi tehdä kielteisiä päätöksiä, jotka johtaisivat maasta poistamiseen, Migri kertoo tiedotteessa. Myönteisten päätösten tekemistä kansainvälisen suojelun ja oleskeluluvan hakijoille jatketaan.

Migri keskeytti maasta poistamiseen johtavien kielteisten päätösten antamisen afganistanilaisille heinäkuussa. Päätöksenteko keskeytettiin, koska Afganistanin turvallisuustilanteessa tapahtui huomattavia muutoksia.

Migri seuraa Afganistanin tilannetta ja antaa uuden laajemman ohjeistuksen heti, kun se on mahdollista.

Haavoittuvat hak ijaryhmät listattu

Jokaisen turvapaikanhakijan tilanne arvioidaan Migrin mukaan yksilöllisesti.

– Ohjeessa on listattu niitä hakijaryhmiä, joiden jo tämänhetkisen tiedon perusteella voidaan sanoa olevan suojelun tarpeessa. Kyseessä ei ole tyhjentävä lista, turvapaikanhakijan kokonaistilanne otetaan aina huomioon, kertoo Migrin oikeuspäällikkö Jaakko Purontie tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan toissijainen suojelu voi tulla kyseeseen, jos turvapaikanhakija ei voi saada pakolaisasemaa. Toissijainen suojelu on kansainvälisen suojelun muoto, jota voidaan myöntää hakijan kotimaan turvallisuustilanteen perusteella.

Esimerkiksi turvaverkottomien lasten ja naisten, seksuaalivähemmistöjen, toimittajien sekä ihmisoikeusjärjestöjen työntekijöiden katsotaan lähtökohtaisesti olevan kansainvälisen suojelun tarpeessa.

Myös Talebanin vastustajien, kansainvälisten joukkojen tai Afganistanin entisen hallituksen kanssa työskennelleiden ja islamista luopuneiden katsotaan myös lähtökohtaisesti tarvitsevan kansainvälistä suojelua.

Jos kansainvälisen suojelun tarvetta ei yksittäisen hakemuksen kohdalla pystytä arvioimaan, turvapaikanhakijan täytyy Migrin mukaan odottaa päätöstä, kunnes turvallisuustilanteen muutosten vaikutukset päätöksentekoon voidaan kattavasti arvioida.

Afganistanin tilanne ei näy hakijamäärissä

Turvapaikkaa on tänä vuonna tammi–lokakuussa hakenut Suomesta 356 Afganistanin kansalaista. Hakemuksista 196 on ensimmäisiä hakemuksia ja 160 uusintahakemuksia. Migrin mukaan Afganistanin tilanne ei ole toistaiseksi näkynyt hakijamäärissä.

Turvapaikkapäätöstä odottaa tällä hetkellä noin 530 Afganistanin kansalaista.

Lokakuussa korkein hallinto-oikeus (KHO) myönsi lähes 80 afganistanilaiselle turvapaikanhakijalle valitusluvan ja turvapaikanhakijoiden tapaukset palautettiin Migrille uudelleen käsiteltäviksi.

Koska tilanne Afganistanissa on vakiintumaton ja ennakoimaton, hakijoiden tilanne oli KHO:n mukaan arvioitava uudelleen.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut