EU:sta on hävinnyt noin 600 miljoonaa lintua: "Selkeä hälytysmerkki"

Pikkuvarpunen viihtyy talviruokintapaikalla. Matti Anttila
Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

EU:n alueelta on hävinnyt noin 600 miljoonaa pesivää lintua vuoden 1980 jälkeen. Esimerkiksi varpusten kannasta on hävinnyt noin puolet, lähes 250 miljoonaa lintua.

Seuraavaksi eniten vähenivät keltavästäräkki (97 miljoonaa), kottarainen (75 miljoonaa) ja kiuru (68 miljoonaa yksilöä).

Ison-Britannian BirdLifen julkaisema tutkimus perustuu Euroopan laajuisen linnustonseurantaverkoston sekä EU:n jäsenvaltioiden tietoihin 378 lintulajin pesimäkannoista ja kannanmuutoksista.

Erityisen paljon lintuja on hävinnyt maatalouden tehostumisen ja maankäytön muutosten takia. Suhteellinen väheneminen on ollut suurta myös esimerkiksi sisävesien, soiden ja arktisten alueiden linnuilla.

– Tämä tutkimus on selkeä hälytysmerkki. Vaikka harvinaisten tai uhanalaisten lintujen suojelu on johtanut joihinkin onnistumisiin, elinympäristöjen heikkeneminen on jatkunut, mikä näkyy lintukantojen yleisenä pienenemisenä. Laaja-alaista suojelutyötä tarvitaan siis edelleen, sanoo tiedotteessa BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut