Tämän talven alin pakkaslukema –34,3 mitattu Utsjoen Kevojärvellä – koko Suomessa on voimassa pakkasvaroitus, itsenäisyyspäivää vietetään pakkasessa

Tunturimaisema Lapin Kittilässä 13. tammikuuta 2021. IRENE STACHON / LEHTIKUVA

Emmi Tilvis, Minja Viitanen / STT

Tämän talven toistaiseksi alin pakkaslukema, 34,3 miinusastetta, on mitattu Utsjoen Kevojärvellä Pohjois-Lapissa, kertoo Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa kertoi ennen yhtä päivällä, että lämpötila Kevojärvellä oli lämmennyt aamusta –31,2 asteeseen.

Myös pakkasennätyksistään tunnetussa Kittilän Pokassa on ollut viileä aamu, sillä aamukymmenen aikoihin siellä mitattiin Viljamaan mukaan –32,6 astetta.

Sunnuntaiaamu oli monin paikoin talven toistaiseksi kylmin. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Juuassa mitattiin –32,1 asteen lukema.

Lämpimintä on ollut Ahvenanmaalla, jossa oli keskipäivän aikoihin noin –8 astetta. Pääosin aamun ja aamupäivän lämpötilat vaihtelivat Etelä-Suomessa –15:n ja –20:n välillä.

Lappeenrannan Konnunsuolla mitattiin aamulla 22,7 pakkasastetta.

Sää on laajasti aurinkoinen

Sunnuntain sää on ollut Suomessa laajasti aurinkoinen. Viljamaan mukaan itärajan takaa Vienanmereltä virtaa Suomeen kosteampaa ilmaa, minkä vuoksi Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on jonkin verran matalaa pilveä.

– Samoin Lapin länsiosassa on matalaa pilveä, mutta muuten on kyllä laajalti selkeää, Viljamaa sanoo.

Viljamaan mukaan ilman virtaussuunta on tällä hetkellä koillisesta.

– Yleensä se arktinen, kylmä ja kuiva ilmamassa lymyilee Jäämerellä. Varsinkin jos virtaussuunta tulee Siperian yli mannerta pitkin, niin ilma on hyvin kuivaa ja kylmää, kun se saapuu Suomeen.

Pakkasvaroitusta luvassa myös huomiselle

Myös itsenäisyyspäivää vietetään pakkassäässä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso. Pakkasvaroitukset jatkuvat viikonlopulta ja ovat voimassa koko Suomessa.

– Kyllä tässä ihan kylmää keliä on. Alimmillaan ollaan siinä noin 35 pakkasasteessa Lapissa, meteorologi arvioi.

Etelärannikolla mahdolliset lumikuurot rauhoittelevat kovimpia pakkasia, sillä etelässä pakkaset pysyvät noin –10 asteessa. Muualla Suomessa pakkaset asettuvat meteorologin mukaan enimmäkseen –15 ja –25 asteen välille.

Samanlaiset korkeapaineen luomat pakkaskelit jatkuvat myös itsenäisyyspäivän jälkeisenä tiistaina. Paikallinen pilvisyys voi hillitä kovimpia pakkasia.

– Jos on pilvistä välillä, pakkaset voivat olla hieman heikompia, mutta jos on selkeää, on ihan reippaita pakkasia, Laakso sanoo.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkasvaroitus kannattaa ottaa huomioon ulkona järjestettäviä tapahtumia ja itsenäisyyspäivän viettoa suunnitellessa. Monet isot itsenäisyyspäivän tapahtumat on peruttu huonontuneen koronavirustilanteen vuoksi, mutta luvassa on esimerkiksi ylioppilaiden soihtukulkueita ja seppeleenlaskutilaisuuksia. Esimerkiksi astmaatikoilla pakkanen voi vaikeuttaa hengittämistä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pakkasvaroituksen lisäksi voimassa on tulvavaroitus Länsi- ja Keski-Suomessa Pirkanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle.

Jäätämisvaroitus on voimassa Suomen merialueilla Selkämerellä, Merenkurkulla ja Suomenlahdella.

Talven pakkasennätys voidaan uusia myös itsenäisyyspäivänä, jos pakkanen kiristyy Lapissa sunnuntaisesta ennätyslukemasta.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut