Itsenäisyyspäivänä kireää pakkasta etenkin pohjoisessa ja lännessä

Itsenäisyyspäivää vietetään suurelta osin kylmässä säässä, kertoo Ilmatieteen laitos.

Etenkin Suomen länsi- ja pohjoisosassa on edelleen laajoilla alueilla selkeää ja pakkanen kireää. Maan etelä- ja itäosassa sää on hieman pilvisempää ja lauhempaa.

Etelässä lämpötila voi olla päivällä –10 astetta, kun Lapissa pakkanen voi laskea jopa –35 asteeseen.

Etelärannikon tuntumassa voi Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulla jonkin verran, kun pääosin tuuli on maassa huomenna heikkoa.

Päivän kuluessa sää voi lauhtua, mutta todennäköisimmin lähinnä Etelä-Suomessa.

– Etelässä sää lauhtuu päivän aikana ja voi kohota lähelle kymmentä pakkasastetta – idässäkin vähän sama juttu. Maan länsi- ja pohjoisosa ovat kysymysmerkki, sillä (niiden osalta) tilanne voi vaihdella pilvisyyden mukaan, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari Mustala totesi STT:lle myöhään sunnuntai-iltana.

Itsenäisyyspäivänä pakkasvaroitus on voimassa maan länsi- ja pohjoisosissa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut