Hallitus esittää: Kotihoito toteutaan asiakkaalle luvatun mukaisesti aina, työvoiman vajaukseen on reagoitava heti

Kotiin annettavia palveluja olisivat jatkossa kotihoito ja tukipalvelut sekä uutena turva-auttamispalvelu. KALLE PARKKINEN / LEHTIKUVA

Sanna Nikula / STT

Hallitus antoi eduskunnalle torstaina esityksen, jolla pyritään turvaamaan erityisesti iäkkäiden ihmisten kotiin annettavien palvelujen riittävyys ja laatu. Laki edellyttäisi, että kotihoito toteutetaan aina siten kuin suunnitelmassa on asiakkaalle luvattu. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan nykyisin ei aina näin ole.

– Siksi täytyy varmistaa, että myös kotihoidossa tulee sitovaksi se, mitä suunnitelmassa sanotaan. Suunnitelmaa ei enää voi painaa villasella, Kiuru sanoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tiedotustilaisuudessa.

Laissa säädettäisiin kotihoidon henkilöstön riittävyydestä ja toimista työvoiman vajaukseen puuttumiseksi. Työvoiman vajaukseen olisi reagoitava välittömästi.

Jatkossa ei siis ministerin mukaan voi olla enää niin, että kotihoidossa ei olisi riittäviä henkilöstöresursseja toteuttamaan kaikkien asiakkaiden suunnitelmaa.

– Kotihoidot on suunniteltava, on varattava riittävät resurssit, on hyödynnettävä teknologiaa ja lisääntyvät palvelut kotona asumisen tueksi, hän luetteli.

– Myös omavalvonta on tiukentumassa ja vanhusten palveluiden johtaminen tehostumassa. Edistämme myös teknologiaratkaisuja iäkkäiden ihmisten kotiin annettavissa palveluissa.

Kotihoitoa ja turvaa olisi järjestettävä asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan kaikkina vuorokauden aikoina, myös öisin.

– Tiedämme että vaadimme paljon, mutta jos haluamme turvata vanhempien ihmisten kotona asumisen myös jatkossa, meidän on pystyttävä turvaamaan palvelut myös muulla kuin virka-ajalla.

Muun muassa yöaikaan tehtävät kotikäynnit lisäisivät työvoimatarvetta noin 650 henkilötyövuodella, arvioi STM:n hallitusneuvos Jaana Huhta tilaisuudessa. Pääosin tarvitaan lähihoitajia, jonkin verran sairaanhoitajia ja myös hoiva-avustajia.

Ei hoitajamitoitusta

Esitys on jatkoa iäkkäiden ihmisten palveluja koskevan lakiuudistuksen ensimmäiselle vaiheelle, jossa säädettiin muun muassa ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksesta.

– Mitoitus sellaisena, kuin tunnemme hoitajamitoituksen ei tule tietenkään kotihoidon palvelujen puolelle, koska siellä ei ole kiinteää yhteisöä jossa toimitaan.

Lähtökohtana on henkilöstön hyvä työssä jaksaminen. Kiuru katsoo, että kun henkilöstöä on riittävästi, myös työntekijät jaksavat paremmin.

– Koko ajan menetämme työntekijöitä, koska henkilöstöresurssit on ajettu niin vähäiselle, että moni kokee ettei pysty enää tekemään eettisesti kestävällä tavalla tuota työtä.

Kotiin annettavia palveluja olisivat kotihoidon ja kotisairaanhoidon lisäksi siivous tai ruokahuolto omana palvelunaan sekä uutena turva-auttamispalvelu. Se sisältäisi asiakkaalle annettavan turvalaitteiston, hälytysten vastaanoton, avun tarpeen arvioinnin ja koulutetun turva-auttajan tarvittaessa antaman avun.

Ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alussa yhtä aikaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen rakenneuudistuksen kanssa.

Asumiseen uusia ratkaisuja

Lakiehdotuksella halutaan lisäksi edistää iäkkäiden asumiseen välimuotoisia ratkaisuja, jotta ihmiset pääsisivät kotihoidosta vähän matalammalla kynnyksellä ensin tuettuun asumiseen.

Iäkkäiden henkilöiden pitkäaikaisesta laitoshoidosta luovuttaisiin kokonaisuudessaan vuoden 2027 loppuun mennessä. Vuoden 2028 alusta tuolloin vielä sosiaalihuollon laitoshoidossa olevat asiakkaat siirtyisivät pääosin nykyistä tehostettua palveluasumista vastaavaan ympärivuorokautiseen palveluasumiseen.

Kommentoi

Mainos: Uusimaa

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut