Koronaviruksen kotitestien myynti ruokakaupoissa kasvanut roimasti

Pahentunut koronavirustilanne on huomattu myös päivittäistavarakaupoissa: koronaviruksen kotitestejä on viime viikkoina myyty niin kovaa tahtia, että joulun alla testejä on ollut kiire toimittaa kauppoihin.

– Kysyntä on syksyn aikana kasvanut huikeasti. Pelkästään lokakuusta marraskuulle kotitestien kysyntä nousi 122 prosenttia, kertoi Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli STT:lle torstaina.

– Ensimmäistä kertaa korona-aikana tällä viikolla joissakin yksittäisissä kaupoissamme kotitesteistä on ollut puutetta, mutta toimituksia kuitenkin tulee varastolle koko ajan, hän lisäsi.

Myös S-ryhmän kauppoihin on ollut kiire toimittaa testejä.

– Kysyntä on kasvanut merkittävästi viiden viime viikon aikana. Puhutaan jopa yli 260 prosentin kasvusta edeltävään viiteen viikkoon verrattuna. Koko korona-aikana olemme myyneet 350 000 testiä, sanoi myyntipäällikkö Juhani Haara S-ryhmästä STT:lle.

"Saarikon ehdotus oli tervetullut"

Koronatestit tulivat myyntiin ruokakauppoihin toukokuussa. Molemmissa kaupparyhmissä on seurattu keskustelua kotitesteistä, ja pantu merkille myös valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) kommentit testien hinnoista Ylen A-studiossa keskiviikkoiltana.

Saarikko lupasi tarttua toimeen kotitestien hintojen alentamiseksi ja esittää kotitestien hinnoista 24 prosentin arvonlisäveron poistamista.

Yhden testin sisältävä pakkaus maksaa yleensä noin 5–7 euroa kappale eri kaupoissa ja apteekeissa.

Kotitestit ovat Saarikon mukaan kehittyneet kahden koronavuoden aikana luotettavammiksi ja niiden käyttöä tulisi lisätä.

– Olen pannut merkille että kotitestit ovat varsin hintavia, ja siksi olen valmistelemassa nyt pika-aikataululla esitystä, jossa kaupasta meidän kaikkien hankittavissa olevat kotitestit muuttuisivat verokannaltaan nollaveroluokkaan, Saarikko sanoi.

Saarikko sanoi tähtäävänsä siihen, että esitys annettaisiin eduskuntaan jo ensi viikon alkupuolella.

Molemmat isot kaupparyhmät kertoivat STT:lle laskevansa koronatestien hintoja ainakin arvonlisäveron verran, jos vero poistetaan. S-ryhmä laski jo torstaista alkaen myymiensä testien hintoja yhdellä eurolla, noin kuudesta eurosta noin viiteen.

– Saarikon ehdotus oli meille tervetullut, vakuutti S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho STT:lle torstaina.

Hallitus ohjaa tekemään enemmän kotitestejä

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) linjasi viime viikolla, että jatkossa kaikilla, joilla on koronavirustautiin sopivia oireita tai epäily koronatartunnasta, pitää olla mahdollisuus päästä koronatestiin. Päivitetyssä strategiassa ohjattiin hyödyntämään entistä laajemmin kotitestejä niin työpaikoilla kuin kouluissakin.

STM:n ja THL:n viikoittaisessa koronatilannekatsauksessa torstaina kerrottiin, että kotitestien ohjeistusta tullaan pian päivittämään.

THL muistuttaa kuitenkin nettisivustollaan, ettei kotitesti korvaa terveydenhuollossa tehtävää koronatestiä. Kotitestin tulosten perusteella ei myöskään tehdä hoitopäätöksiä eikä vapauteta lääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut