Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puhemies Vehviläinen MTV:lle: Eduskunta keskeyttää istuntotaukonsa tammikuussa

Eduskunta keskeyttää istuntotaukonsa tammikuussa käsitelläkseen työterveyshuollon koronarokotuskorvausten korotusta. Asiasta kertoi keskiviikkona MTV:lle eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.). Hallitus antoi joulun alla lakiesityksen koronarokottamisen korvauksen korottamisesta 10 eurosta 16 euroon.

Aiemmin keskiviikkona sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoi MTV:lle, että valiokunta tulee käsittelemään korvausten nostoa ensi viikon alussa. Koko eduskunta keskeyttää taukonsa myöhemmin tammikuun aikana, kunhan valiokunta on saanut laadittua mietintönsä.

Eduskunta hyväksyi tiistaina vuoden viimeisessä täysistunnossaan esityksen hoitohenkilöstön rokotevelvoitteesta. Seuraavan kerran eduskunnan oli määrä olla koolla vasta 2. helmikuuta.