Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Yhdysvallat ja Venäjä keskustelevat Genevessä, New Yorkin tuhoisassa rakennuspalossa kuoli ainakin 19 ihmistä, useimpien koulujen kevätlukukausi alkaa tänään lähiopetuksessa

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Useimpien koulujen kevätlukukausi alkaa tänään lähiopetuksessa

Useimpien koulujen kevätlukukausi alkaa tänään. Joissakin kunnissa kouluun on palattu jo ennen loppiaista tai heti sen jälkeen.

Hallitus päätti perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti, että valtakunnallista etäopetussuositusta ei anneta.

Päätökset etäopetuksesta on kuitenkin tehtävä alueellisesti siellä, missä tautitilanne sitä edellyttää.

Sosiaali- ja terveysministeriö esitti viime viikolla etäopetussuositusta, mutta koronaministeriryhmä torppasi sen.

Laaja United Brotherhood -oikeudenkäynti alkaa Helsingin hovioikeudessa - käräjillä jengin johtajaksi katsottu mies tuomittiin lähes kymmenen vuoden vankeuteen

Helsingin hovioikeudessa alkaa tänään laajan, rikollisryhmä United Brotherhoodiin (UB) liittyvän rikoskokonaisuuden käsittely.

Käräjäoikeudessa UB:n johtajaksi katsottu Tero Holopainen tuomittiin yhdeksän vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen useista rikoksista. Hovioikeudessa Holopainen vaatii kaikkien syytteiden hylkäämistä. Syyttäjät puolestaan vaativat hänen vankeusrangaistuksensa kiristämistä 13 vuoteen.

Holopaisen lisäksi hovioikeuteen on valittanut parikymmentä muuta käräjillä tuomittua.

Viikko alkaa pakkasen ja poudan merkeissä

Maanantaille luvataan enimmäkseen poutaista ja kylmää säätä koko maahan. Pakkasta on 10–20 asteen verran laajalti koko Suomessa, ja monin paikoin päivä on myös aurinkoinen. Pohjoisessa voi pakastaa paikoitellen 30 asteen verran.

Tiistaiaamuna kylmä sää jatkuu. Päivälämpötiloiksi luvataan kylmintä maan itäosaan, noin 15–20 pakkasastetta. Länteen ja pohjoiseen odotetaan hieman maltillisempia pakkasia, 5–15 astetta.

Lännestä saapuva lumisadealue lauhduttaa säätä. Sadealue saapuu Lappiin tiistaina päivällä ja maan länsiosaan alkuillan aikana. Sadealue liikkuu keskiviikkoiltapäivään mennessä koko maan yli. Samalla tuulet voimistuvat, ja läntisille merialueille luvataan kovaa tuulta.

New Yorkin tuhoisa rakennuspalo syttyi sähkölämmittimestä - palossa kuoli ainakin 19 ihmistä

Yhdysvaltain New Yorkissa sunnuntaina riehunut tuhoisa kerrostalopalo syttyi liikuteltavasta sähkölämmittimestä, kertoo palolaitoksen edustaja.

Arvio perustuu fyysiseen todistusaineistoon sekä rakennuksen asukkaiden silminnäkijähavaintoihin, joiden perusteella tulipalo lähti makuuhuoneessa olleesta liikuteltavasta sähkölämmittimestä.

Kaupungin pormestarin Eric Adamsin mukaan ainakin 19 ihmistä on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut kerrostalopalossa. Kuolonuhrien joukossa on yhdeksän lasta.

Kuolonuhrien määrän pelätään vielä nousevan. Adams kertoi CNN:lle, että useita ihmisiä on kriittisessä tilassa. (Lähde: AFP)

Euroopassa alkaa Venäjä-neuvottelujen superviikko - Yhdysvallat ja Venäjä keskustelevat tänään Genevessä

Venäjä ja Yhdysvallat neuvottelevat tänään Sveitsin Genevessä Ukrainasta ja Euroopan turvallisuustilanteesta.

Venäjä ei aio tehdä neuvotteluissa myönnytyksiä Yhdysvalloille, sanoi varaulkoministeri Sergei Rjabkov sunnuntaina. Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken puolestaan sanoi CNN:llä, ettei hän usko viikon tuovan läpimurtoja Venäjä-neuvotteluissa.

Neuvottelujen sarja jatkuu keskiviikkona Naton ja Venäjän neuvoston kokouksella Brysselissä. Torstaina Venäjän on määrä tavata Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön edustajia Wienissä. (Lähde: AFP)

Tanskassa juhlitaan kuningatar Margareetan valtaistuimelle nousun 50-vuotisjuhlaa

Tanskassa juhlitaan tällä viikolla kuningatar Margareeta II:n nousua valtaistuimelle 50 vuotta sitten.

Margareeta nousi Tanskan valtaistuimelle 14. tammikuuta 1972 isänsä kuningas Fredrik IX:n kuoltua. 81-vuotiaana kuningatar Margareeta on nykyään yksi maailman pisimpään hallinneista hallitsijoista.

Suositun kuningattaren merkkipäivää vietetään tänä vuonna hillitymmin kuin aiemmin. Viikon varrelle suunniteltuja useita juhlallisuuksia on siirretty koronavirustilanteen takia.

Dallasin johto murtui, St. Louis teki tasoitus- ja voittomaalin viimeisellä peliminuutilla

Jääkiekon NHL:ssä Dallas Starsin johto kääntyi lopulta tappioksi. Vastassa ollut St. Louis Blues vei 2–1-voiton. Missourilaisseuran molemmat maalit syntyivät päätöserän viimeisellä peliminuutilla.

Bluesin ensimmäisen maalin kynäili Ryan O'Reilly, kun viimeistä minuuttia oli pelattu 13 sekuntia. Jordan Kyrou laukoi joukkueen 2–1-maalin noin puolta minuuttia ennen summerinsoittoa.

Dallasin Miro Heiskanen sai syöttöpisteen joukkueensa ainoasta maalista, joka syntyi Jason Robertsonin lavasta toisessa erässä.