Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pörssin superkuplan puhkeaminen on alkanut, sanoo sijoittajakonkari

Markkinaromahduksien ennustamisesta tunnetuksi tullut brittiläissijoittaja, sijoitusyhtiö GMO:n perustajiin kuuluva Jeremy Grantham sanoo, että pörssin historiallisen superkuplan puhkeaminen on alkanut.

GMO:n sivuille torstaina kirjoittamassaan tekstissä Grantham ennustaa, että Yhdysvaltain osakeindeksit tulevat romahtamaan kymmeniä prosenttejä.

Granthan toteaa kirjoituksessaan, että Yhdysvaltain osakkeet ovat superkuplassa. Samantyyppisiä tilanteita on nähty finanssikriisin aikaan vuonna 2008, it-kuplan puhjetessa vuonna 2000 sekä niin sanotussa suuressa romahduksessa vuonna 1929.

Torstaisessa tekstissään Grantham sanoo, että osakkeiden laajamittainen myynti on jo alkanut. Esimerkiksi Wall Streetin Nasdaq-indeksin kurssi on tällä viikolla painunut yli 10 prosenttia miinukselle marraskuun huipusta.

Aiheesta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti ja myöhemmin Helsingin Sanomat.