Journalistin kysely: Media kallellaan Natoon, päätoimittajat kaihtavat suoria kannanottoja

Suomalaiset tiedotusvälineet suhtautuvat varovaisen myönteisesti Suomen jäsenyyteen sotilasliitto Natossa, ilmenee ammattilehti Journalistin tekemästä kyselystä. Päätoimittajat kuitenkin välttävät suoria kannanottoja asiaan.

Journalisti kysyi toimitusten ja päätoimittajien Nato-kantoja, koska keskustelu aiheesta on vilkastunut ja sen luonne on muuttunut Euroopan turvallisuustilanteen kiristyttyä Venäjän Ukraina-toimien takia.

Päätoimittajista vain Ilkka-Pohjalaisen vastaava päätoimittaja Markku Mantila toi esiin selvän Nato-kannan. Hän kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja kannustaa kollegoitaan ottamaan jäsenyyteen kantaa avoimesti.

Kyselyn perusteella suurimmalla osalla tiedotusvälineistä ei ole suoraa Nato-kantaa. Tätä linjaa korostavat erityisesti STT:n päätoimittaja Minna Holopainen ja Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen. Myös Suomen Kuvalehden Matti Kalliokoski pitää tärkeänä, ettei lukijalle kerrota, mitä mieltä heidän pitäisi olla joissain kysymyksissä.

Kyselyyn vastasi 19 päätoimittajaa ajalla 21.–26. tammikuuta.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut