Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

S-ryhmä kasvatti myyntiään – kuluttajien ostovoiman kehitys huolestuttaa inflaation kiihtyessä

S-ryhmän yhteenlaskettu liiketulos kasvoi viime vuonna 280 miljoonaan euroon edellisvuoden 196 miljoonasta eurosta.

Koko veroton vähittäismyynti oli 12,3 miljardia euroa, ja se kasvoi edellisvuodesta 5,9 prosenttia.

ABC-ketjun myynti kasvoi polttonesteiden hinnannousun vetämänä yli 21 prosenttia ja ketjun markkinaosuus polttoainekaupassa nousi entisestään.

SOK:n pääjohtajan sijainen Arttu Laine totesi, että päivittäistavara- ja marketmyynnin kasvusta huolimatta vuosi oli kaksijakoinen, sillä matkailu- ja ravitsemiskauppa jäi koronarajoitusten seurauksena selvästi tappiolle jo toisena perättäisenä vuonna.

Alkaneen vuoden osalta S-ryhmässä tunnetaan huolta inflaatiosta ja kuluttajien ostovoimasta. Raaka-aineiden ja energian hintojen nousu vaikuttavat eri tavoin eri alueilla ja erilaisissa kotitalouksissa.

– Kun kauppiaan silmistä katsoo, niin inflaatio näyttää suuremmalta ja pysyvämmältä kuin mitä nämä viralliset ennusteet tällä hetkellä ennakoivat, Laine sanoi.

Myös ennakoitu korkojen nousu on ostovoiman kannalta uhkatekijä, Laine sanoi.

Kustannuskriisissä kärvistelevälle maataloudelle Laine antoi varovaisen toiveikasta viestiä. Maataloustuottajat ovat joutuneet ahtaalle, kun energian ja muun muassa rehun lannoitteiden hinnat ovat nousseet kovaa vauhtia. Laineen mukaan nyt näyttää siltä, että tuottajat eivät joudu yksin kantamaan taakkaa.

– Kustannuspaineet näyttävät välittyvän myös teollisuuden ja meidän välillä käytäviin neuvotteluihin. Sitä kautta uskoisin ja toivoisin, että sitä helpotusta myös välittyy tuottajille.

Laine patisti samalla valtiovaltaa toimiin kustannuskriisin helpottamiseksi.

Verkkokaupalla vielä paljon tilaa laajentua

Koronapandemian myötä kovaan kasvuun lähtenyt ruoan verkkokauppa jatkoi laajentumistaan viime vuonna. S-ryhmän myynti kasvoi 55 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Neljäsosa koko päivittäistavarakaupan kasvusta tuli ruoan verkkokaupasta.

– Arvioimme palanneemme ruoan verkkokaupan markkinajohtajaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, Laine sanoi.

S-ryhmän verkkokaupan kehittämisestä vastaava johtaja Jarkko Kyttänen kertoi, että ruoan verkkokauppa on kasvanut jo yli 460 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Kaikkiaan ruoan verkkokauppa edustaa S-ryhmällä kuitenkin vielä pientä siivua koko myynnistä, Kyttäsen mukaan noin 2–3 prosenttia. Jos markkina kehittyy Suomessa kuten verrokkimaissa, voi osuus nousta jopa kymmeneen prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, Kyttänen ennakoi.

– Kehitys riippuu kuluttajien halusta ja markkinan kehittymisestä. Muutos tulee olemaan hidas. Matka on pitkä ja kuluttajien ostotottumukset ovat vahvoja, hän totesi.

Tällä haavaa valtaosa S-ryhmän ruoan verkkokauppa-asiakkaista noutaa ostoksensa itse, reilu 40 prosenttia turvautuu kotiinkuljetukseen. Keskiostos on 120 euroa, mikä kertoo siitä, että asiakkaat hoitavat monesti koko viikon ostokset kerralla.