Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Neljään vankilaan tehostetun valvonnan osastoja – tavoitteena on esimerkiksi vähentää vankien välistä väkivaltaa

Neljässä vankilassa otetaan käyttöön tehostetun valvonnan osastoja, kertoo Rikosseuraamuslaitos. Niihin sijoitetaan esimerkiksi liivijengeihin kuuluvia vankeja. Tavoitteena on, että muut vangit voisivat suorittaa rangaistuksensa ilman väkivaltaa ja painostusta.

Tehostetun valvonnan vankilapaikkoja on nyt maaliskuun alussa 94, kertoo hankejohtaja Mika Antikainen Rikosseuraamuslaitoksesta. Kevään kuluessa määrää on tarkoitus lisätä.

– Ennen kesää on tavoitteena 134 paikkaa, sanoo Antikainen.

Tehostetun valvonnan osastot sijaitsevat Riihimäen, Turun, Sukevan ja Mikkelin vankiloissa. Kun järjestelyt on saatu kuntoon, niitä on määrä olla kaikkiaan kaksitoista.

Uusille osastoille ei rakenneta uusia vankilatiloja, vaan olemassa olevien tilojen käyttöä järjestellään uudelleen.

– Ei tule lisää vankipaikkoja, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen turvallisuusjohtaja Ari Juuti.

Juutin mukaan Riihimäen ja Sukevan vankiloissa on ollut tehostetun valvonnan tyyppinen osasto jo jonkin verran aiemmin. Näistä Riihimäen osasto on vanhempi.

"Tarkoitus on rauhoittaa muita vankiosastoja"

Suurin osa tehostettuun valvontaan sijoitettavista on Juutin mukaan todennäköisesti sellaisia vankeja, joiden tausta on järjestäytyneessä rikollisuudessa. Yleisemmin tavoitteena on erottaa muista sellaiset vangit, joiden arvioidaan olevan vaaraksi muille vangeille.

– Toivotaan, että muilla osastoilla vankien kuntoutus toimisi paremmin, sanoo Juuti.

Tavoitteena on vähentää vankien välistä väkivaltaa sekä huumekauppaa ja siihen painostamista.

− Toiminta antaa paremman mahdollisuuden kuntouttaa muita vankeja rikoksettomaan elämään, samalla kun tehostetaan myös näille osastoille sijoitettujen vankien kuntoutusta. Tarkoitus on rauhoittaa muita vankiosastoja ja luoda henkilöstölle puitteet työturvalliselle toiminnalle.

---

Korjattu klo 13.23: Rikosseuraamuslaitos, ei Rikosseuraamusvirasto.