"Koronatartuntojen määrät ovat kääntyneet nousuun, rajoituksiin ei kuitenkaan palata" – katso tallenne STM:n ja THL:n tiedotustilaisuudesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee 80 vuotta täyttäneille ja hoivakodeissa asuville iäkkäille neljättä koronarokoteannosta. Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Suosituksen piiriin kuuluvia henkilöitä on yhteensä noin 300 000, THL kertoo tiedotteessaan. Suosituksella pyritään ehkäisemään vakavaa koronatautia, kuolemia sekä menetettyjä elinvuosia.

Vakavasti immuunipuutteisille neljättä rokoteannosta on suositeltu jo aiemmin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaan (STM) koronavirusepidemia ei osoita laantumisen merkkejä Suomessa. THL:n ylilääkäri Otto Helve sanoi torstain tiedotustilaisuudessa, että alueelliset koronaerot ovat edelleen suuria.

Todennettujen koronavirustartuntojen määrä on Suomessa kääntynyt kahden viikon aikana nousuun. Helve kuitenkin arvioi, ettei laajoihin yhteiskunnallisiin rajoituksiin palaaminen ole ajankohtaista.

STM ja THL pitävät torstaina tilannekatsauksen, jossa käsitellään koronan tauti- ja rokotustilannetta sekä koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti. Infoa pääsee seuraamaan suorana tässä jutussa kello 10 alkaen.

Tilannekatsauksessa ovat mukana johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki STM:stä sekä ylilääkäri Otto Helve ja johtava asiantuntija Mia Kontio THL:stä. Lisäksi kysymyksiin on vastaamassa osastopäällikkö Taneli Puumalainen STM:stä.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut