Orpo HS:lle: Hallitus jättämässä Suomen "kammottavaan jamaan", sosiaalietuuksia pitäisi nyt leikata

Suomessa pitäisi nyt leikata sosiaalietuuksia ja keventää työn verotusta, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo Helsingin Sanomille .

Orpo perustelee toimia sillä, että työn vastaanottaminen kannattaisi nykyistä enemmän.

– Meillä on edelleen työvoimapula tämän kaiken keskellä, ja rakenteellinen työttömyys on suurta. Meidän pitäisi saada sadat tuhannet työttömät ja kymmenettuhannet avoimet työpaikat kohtaamaan, Orpo sanoo HS:lle.

Orpo arvostelee lehdessä nykyisen hallituksen olevan kykenemätön vastuulliseen talouspolitiikkaan, kun se rikkoo jälleen aiemmin sopimansa menokehykset. Orpon mukaan hallitus onkin jättämässä Suomen “aivan kammottavaan” jamaan.

Orpo sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että meneillään oleva elinkustannusten nousu osuu Suomessa pahoin moniin kotitalouksiin.

– Mutta kaikkeen ei ole nyt varaa, joten valintoja on tehtävä.

Orpon mukaan kokoomus pyrkisi ansiotuloverotusta keventämällä siihen, että ihmisille jäisi enemmän rahaa käteen pärjätä nousevien hintojen kanssa.

Hallituksessa sen sijaan pohditaan ylimääräistä indeksikorotusta pienimpiin eläkkeisiin ja sosiaaliturvaetuuksiin vastauksena hintojen nousuun. Valtiovarainministeri Annika Saarikko kommentoi perjantaina Uutissuomalaisen haastattelussa, ettei hän sulje pois sitä, että asiasta päätettäisiin kevään lisätalousarviossa. Samalla hän kuitenkin korosti, ettei kuittaa ylimääräisiä indeksikorotuksia vielä tässä vaiheessa.

"Jäätävän kylmää politiikkaa"

Orpon kommentit sosiaalitukien leikkauksista ovat herättäneet tuoreeltaan myös vastustusta. Muun muassa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa Twitterissä kokoomuksen ottavan tilanteessa kuin tilanteessa köyhimmiltä ja antavan rikkaimmille.

– Jäätävän kylmää politiikkaa, tilanteessa jossa monien talous on kuralla koronankin jäljiltä ja kohoavat hinnat tyhjentävät lompakon, Eloranta kirjoittaa.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson arvostelee Orpon tarjoamia ratkaisuja kylmääviksi.

– Ja hänen valintansa nousevien elinkustannusten aikana on syventää köyhien ja pienituloisten ahdinkoa, samalla kun jo valmiiksi pärjäävät ja hyvätuloiset saisivat verokevennyksiä, Andersson tviittaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut