Unkarin ensi sunnuntain kansanäänestyksessä ihmisoikeusjärjestöt kannustavat ihmisiä ruksimaan äänestyslapussa molemmat vaihtoehdot. Ei vain toista eli seksuaalivähemmistöjä syrjintää vastustavaa vaihtoehtoa, vaan sekä kyllä- että ei-vaihtoehdot.
Vaalien yhteydessä järjestettävässä kansanäänestyksessä kysytään yhteensä neljä kysymystä, jotka liittyvät viime vuonna voimaan tulleeseen "lastensuojelulakiin". Laki esimerkiksi kieltää homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta kertomisen koulukirjoissa ja opetuksessa. Kansanäänestyksen kysymyksissä selvitetään kansalaisten kantaa esimerkiksi siihen, voiko seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolenkorjauksesta kertoa alaikäisille kouluopetuksessa tai mediassa.
Sekä EU että ihmisoikeusjärjestöt ovat kutsuneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia rajoittavaa lakia häpeälliseksi ja vaatineet sen muuttamista tai kumoamista. Euroopan komissio on aloittanut rikkomusmenettelyn Unkaria ja Puolaa vastaan vähemmistöjen syrjimisen vuoksi.
Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo STT:lle kansanäänestyksen olevan Unkarin pääministeri Viktor Orbanin pyrkimys osoittaa EU:lle, että unkarilaiset vastustavat EU:n kantaa. Hänen mukaansa kansanäänestyksen järjestäminen on jo lähtökohtaisesti väärin.
– Ihmisoikeuskysymyksiä ei pitäisi koskaan alistaa kansanäänestykselle.
Tavoitteena tuloksen mitätöinti
Lakia vastaan kampanjoivat eivät siis kannusta äänestäjiä äänestämään lakia vastaan vaan antamaan hylättäviksi päätyviä ääniä. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava Hatter Tarsasag -järjestö ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Unkarin-osasto perustelevat kampanjasivustollaan ohjetta sillä, että kansanäänestyksen mitätöinti olisi askel lähemmäs lain kumoamista.
Kampanjasivuston mukaan kansanäänestyksen tulos hyväksytään vain, jos yli puolet äänestäjistä antaa hyväksytyn äänen ja jompikumpi vaihtoehto saa yli puolet äänistä. Siksi järjestöt pitävät mitätöitävien äänien antamista parhaana vaihtoehtona.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että äänestäjä ruksii jokaisen kysymyksen kohdalta kyllä- ja ei-vaihtoehdot, jolloin ääni hylätään. Järjestöjen näkemys on, että näin ääniä ei voida myöskään peukaloida myöhemmin.
Kyllä-vaihtoehdon eli lakia vastaan äänestäminen tai kokonaan äänestämättä jättäminen eivät kampanjan mukaan ole hyvä vaihtoehto, sillä tavoitteena on nimenomaan kansanäänestyksen tuloksen hylkääminen.
Kampanjasivustolla painotetaan, että hylättävän äänen antamisesta ei tule seurauksia, sillä käytäntö on laillinen eikä äänen antajaa voida tunnistaa.
Unkarin hallitus kampanjoi ei-äänten puolesta. Magyar Helsinki Bizottsag -ihmisoikeusjärjestön mukaan oppositiopuolueet olivat pitkään hiljaa mutta ovat viime viikkoina asettuneet ihmisoikeusjärjestöjen kampanjoinnin tueksi.
Laki oikeuttaa homo- ja transfobian
Unkarin hallinto on perustellut lakia lasten suojelemisella. Kampanjasivustolla järjestöt huomauttavat, ettei kansanäänestys suojele ketään tai mitään vaan asettaa ihmisiä entistä suurempaan vaaraan oikeuttamalla homofobian ja transfobian. Jos hallitus viestii syrjinnän olevan oikein ja hyväksyttävää, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voi järjestöjen mukaan kohdistua jopa väkivaltaa.
Setan Tarjamo sanoo, että sateenkaari-ihmisten tilanne on Unkarissa huono ja Orbanin hallinto on ollut heitä kohtaan vihamielinen. Setan sisarjärjestöt ovat Tarjamon mukaan raportoineet, että yleinen mielipide vähemmistöjen oikeuksista on vahvistunut. Samaa sanoo Amnestyn Unkarin-osaston ja Hatter Tarsasagin viime vuonna julkistama kyselytutkimus .
Kansanäänestyksen kysymykset ovat sekä Tarjamon että unkarilaisjärjestöjen mukaan kuitenkin muotoiltu manipuloivasti.
– Kysymykset on asetettu tavalla, jolla pyritään tiettyyn tulokseen. Asiassa käytetään harhaanjohtavaa kieltä, jolla peitetään se tosiasia, että kyse on seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta sekä sateenkaari-ihmisiä koskevan tiedon kieltämisestä, Tarjamo sanoo.
Mallia Venäjältä
Unkarin lakiin on haettu osin mallia Venäjältä, jossa "homopropagandalaki" vuodelta 2013 kieltää "vähemmistöjen ei-perinteisen elämäntyylin edistämisen". Käytännössä laki estää kaiken seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta kampanjoimisen.
Tarjamo sanoo, että Venäjän lain muotoilut ovat epämääräisempiä ja se, miten lakia tulee soveltaa, jäi lain säätämisen aikaan tulkinnanvaraiseksi. Unkarissa kielto on muotoiltu varsin kattavaksi ja sillä pyritään kieltämään se, että alaikäiset edes kuulisivat puhuttavan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.
Tarjamo painottaa, että kiellolla pyritään ajamaan sateenkaari-ihmiset pois näkyvistä ja myös rajoittamaan sateenkaarijärjestöjen toimintaa.
– Tällainen tukahduttaminen on erittäin haitallista vähemmistöihin kuuluville, sillä se rajoittaa huomattavasti elämää, altistaa syrjinnälle ja aiheuttaa pahoinvointia. Venäjällä laki on johtanut syrjintään, joka on saanut ihmiset muun muassa pelkäämään työpaikkojensa ja perhesuhteidensa puolesta.
Lain perustelu lasten oikeuksilla ei uppoa myöskään YK:hon. YK:n lapsen oikeuksien komitea on Venäjän kohdalla todennut, että laki on nimenomaan haitallinen lapsille ja nuorille, koska se altistaa vähemmistöihin kuuluvat ja vähemmistöperheissä elävät lapset ja nuoret syrjinnälle.