Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Unkarin pääministerin Viktor Orbanin Fidesz-puolue on voittanut maan parlamenttivaalit

Unkarissa istuvan pääministerin Viktor Orbanin Fidesz-puolue on voittanut maan parlamenttivaalit.

Oikeistopuolue Fidesz oli saanut noin 53 prosenttia äänistä, kun äänistä oli laskettu 94 prosenttia. Äänisaalis riittää säilyttämään Fideszin kahden kolmasosan paikkaenemmistön parlamentissa. Valtapuoluetta vastaan perustettu kuuden puolueen vaaliliitto oli saanut 35 prosenttia äänistä.

– Otimme suuren voiton. Voitto on niin suuri, että se näkyy ehkä kuuhun ja varmasti Brysseliin, kertoi Orban julistautuessaan voittajaksi.

Unkarin pääministerinä jo 12 vuotta toiminut Orban jatkaa neljännelle kaudelleen.

Äänestysprosentti vaaleissa oli noin 69 prosenttia, mikä on lähellä neljän vuoden takaisten vaalien ennätyslukemia.

Vaaleista odotettiin tiukempia Orbania vastaan perustetun vaaliliiton vuoksi

Orbania vastustamaan perustetun kuuden puolueen ennennäkemättömän vaaliliiton vuoksi vaaleista odotettiin tiukempaa.

Vaaliliiton johtaja opposition pääministeriehdokas Peter Marki-Zay kuvaili aiemmin sunnuntaina äänestäessään opposition joutuvan käymään vaalitaistoa "epäreiluissa ja mahdottomissa olosuhteissa".

– Huolimatta lopputuloksesta vaalit eivät ole olleet vapaat, Marki-Zay sanoi viitaten opposition näkymättömyyteen Unkarin mediassa, joka on valtaosin Orbanin liittolaisten hallussa.

Hän kuvaili vaaleissa äänestäjien tekevän valinnan Putinin ja Euroopan väliltä.

Oikeistolaisen Jobbik-puolueen kansanedustaja Marton Gyongyosi väitti unkarilaismedialle vaalipäivänä tapahtuneen "väärinkäytöksiä".

– Tämä on otettava huomioon, kun puhutaan siitä, voiko vaalien tuloksia kunnioittaa, Gyongyosi kertoi.

Orban on vakuuttanut, että vaalit ovat olleet rehelliset.

Sunnuntaina käydyissä parlamenttivaaleissa kansainvälisiä vaalivalvojia oli enemmän kuin koskaan, yli 200. Suomesta paikalla olivat kansanedustajat Pia Kauma (kok.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.) ja Tom Packalén (ps.).