Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi valittiin Ketanji Brown Jacksonin – hän on ensimmäinen musta nainen tuomioistuimen yli 230-vuotisessa historiassa

Yhdysvaltain senaatti on vahvistanut Ketanji Brown Jacksonin valinnan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden uudeksi tuomariksi. Senaatti äänesti valinnan puolesta äänin 53–47.

51-vuotias Jackson on ensimmäinen korkeimman oikeuden musta naistuomari. Ensimmäistä kertaa tuomioistuimen historiassa valkoihoiset miehet eivät muodosta sen enemmistöä. Neljä tuomareista on nyt naisia. Vuodesta 1991 asti korkeimmassa oikeuden jäsenenä toiminut Clarence Thomas oli ensimmäinen musta korkeimman oikeuden tuomari.

Vuonna 1789 perustettu Yhdysvaltain korkein oikeus koostuu yhdeksästä tuomarista.

Jacksonin nimitti maan nykyinen presidentti Joe Biden sen jälkeen, kun tuomioistuimen liberaalin jäsenen Stephen Breyerin eläköitymisestä ilmoitettiin tammikuussa. Korkeimman oikeuden konservatiivituomareilla säilyy edelleen 6–3-enemmistö Jacksonin valinnan jälkeen.

Jackson saattaa työskennellä korkeimmassa oikeudessa vuosikymmenien ajan. Korkeimman oikeuden tuomarien nimitykset ovat elinikäisiä, joskin eläkkeelle on lupa jäädä, kuten Breyer nyt päätti tehdä.

– Tuomari Jacksonin valinnan vahvistus oli historiallinen hetki kansakunnallemme. Olemme ottaneet uuden askeleen kohti sitä, että korkein oikeus heijastelee Amerikan monimuotoisuutta, presidentti Biden tviittasi.

Opintoneuvoja varoitti pyrkimästä Harvardiin

Korkeimman oikeuden uusi jäsen syntyi pääkaupunki Washington DC:ssä ja varttui Miamissa. Hänen vanhempansa olivat opettajia.

Kun Ketanji oli esikoulussa, hänen isänsä suoritti lakiopintoja. Jackson on jäljittänyt rakkautensa lakia kohtaan siihen, kun hän istui isänsä vieressä heidän asunnossaan, kun tämä teki lakiopintojensa kotitehtäviä.

Jackson oli hyvin lahjakas koulussa, mutta kun hän kertoi haluavansa mennä opiskelemaan Harvardin yliopistoon, opintoneuvoja varoitti pyrkimästä "niin korkealle".

Harvardiin Jackson kuitenkin pääsi, ja sieltä hän myös valmistui.

Korkeimpaan oikeuteen Jackson siirtyy muutoksenhakutuomioistuimesta.