Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.
Aseluvat kiinnostavat suomalaisia, mutta hakemusten määrät eivät ole nousseet
Tiedusteluja aseluvista on tullut tänä vuonna jonkin verran tavanomaista enemmän, Poliisihallituksesta kerrotaan. Aselupahakemusten määrissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Poliisihallituksen mukaan kiinnostuksen lisääntyminen aseluvista voi olla kytköksissä siihen, että reserviläisjärjestöjen toimintaan on hakeutunut väkeä vilkkaasti. Moni reserviläinen haluaa saada ammunnoissa käytettäviä aseita omaksi.
Tuoretta kiinnostusta reserviläisjärjestöihin selittänee Ukrainan sota.
Noin 650 000 suomalaisella on voimassa oleva aselupa, ja aseluvanhaltijoilla on yhteensä noin 1,6 miljoonaa asetta. Uusien aselupahakemusten määrät ovat hieman vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Keskustan puoluevaltuusto aloittaa kokouksensa Vaasassa, mielenkiinto kohdistuu Nato-linjaukseen
Keskustan puoluevaltuuston kaksipäiväinen kokous alkaa tänään Vaasassa.
Mielenkiinto kokouksessa kohdistuu etenkin siihen, millaisen kannan puoluevaltuusto ottaa Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoi viime lauantaina pyytävänsä puoluevaltuustolta valtuuksia jäsenhakemuksen jättämiseen.
Keskusta ei perinteisesti ole kannattanut sotilaallista liittoutumista, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan on valtaosa keskustalaisistakin kallistunut kyselyiden mukaan Nato-jäsenyyden kannalle.
Tänään puoluevaltuuston kokouksessa on ohjelmassa myös puheenjohtaja Saarikon linjapuhe.
Tänään on Mikael Agricolan päivä
Tänään liputetaan Mikael Agricolan kunniaksi eli vietetään suomen kielen päivää. Tämä on vakiintunut liputuspäivä Agricolan kuolinpäivän muistoksi.
Mikael Agricolaa pidetään suomen kirjakielen isänä ja hänen perintöään on myös Raamatun suomennos.
Agricolan täsmällistä syntymäaikaa ei tiedetä, mutta se oli noin vuonna 1510 itäisellä Uudellamaalla. Mikael Olavinpoika syntyi varakkaaseen maanviljelijäperheeseen, mutta hänen äidistään ei juuri tiedetä.
Agricola julkaisi maisteriksi valmistuttuaan aapiskirja ABCkirian ilmeisesti vuonna 1543, ja Uuden testamentin suomennos Se Wsi Testamenti ilmestyi vuonna 1548.
Agricola kuoli vuonna 1557 ja hänet haudattiin Viipuriin. Täsmällistä hautapaikkaa ei tiedetä.
Viikonloppuna sää on epävakaista
Viikonloppuna sää jatkuu epävakaisena, kun Suomeen saapuu matalapainetta lännestä. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on odotettavissa monin paikoin vesi- ja lumikuuroja, pohjoisessa on jatkuvampaa vesi- tai lumisadetta.
Aurinko voi välillä näyttäytyä, mutta enimmäkseen on pilvistä tai puolipilvistä. Lämpötilat ovat yöllä lähellä nollaa, päivisin muutaman asteen plussan puolella. Maan etelä- ja keskiosassa lämpö nousee ylimmillään +5 asteeseen. Tuuli on koko maassa kohtalaista.
Sunnuntaina sää jatkuu samankaltaisena.
EU lisäsi Putinin tyttäret pakotelistalle
Euroopan unioni on lisännyt Venäjän presidentin Vladimir Putinin aikuiset tyttäret Katerina Tihonovan ja Maria Vorontsovan pakotelistalleen. Britannia ja Yhdysvallat olivat jo aiemmin lisänneet heidät pakotelistoilleen.
EU:n uusin pakotepaketti vahvistettiin perjantaina. Pakotelistalle lisättiin yhteensä yli 200 ihmistä. Putinin tytärten lisäksi pakotteita asetettiin muun muassa venäläisiä oligarkkeja vastaan.
Pakotteet osuvat lisäksi Venäjän energiateollisuuteen, sillä ne kieltävät kivihiilen tuonnin.
BBC: Syyrian sodassa kokemusta kerännyt kenraali ottamassa komentoonsa Venäjän sotatoimet Ukrainassa
Venäjä on järjestänyt uudelleen sotilasoperaationsa johtoa Ukrainassa, kertoo BBC nimettömään länsimaalaiseen lähteeseen pohjautuen.
Syy tähän on se, että Venäjän joukkojen koordinointia ja johtamista on pidetty sekavana.
BBC:n lähteen mukaan vastuussa tulee olemaan eteläisen sotilaspiirin komentaja Aleksandr Dvornikov, jolla on kokemusta muun muassa Syyrian sodasta.
Lähde arvioi myös, että Venäjällä on painetta saada sodassa aikaan jonkinlaista "menestystä" ennen toisen maailmansodan päättymistä juhlistava voitonpäivää. Siksi Venäjä on kiirehtinyt joukkojen lähettämistä Itä-Ukrainaan sen sijasta, että se olisi käyttänyt aikaa joukkojen uudelleenjärjestämiseen kunnolla.
Amnesty sanoo jatkavansa tuplateholla Venäjän ihmisoikeusrikkomuksien paljastamista
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International sanoo, että se aikoo vain lisätä toimenpiteitään Venäjän törkeiden ihmisoikeusrikkomuksien esille tuomiseksi.
Amnestyn pääsihteeri Agnès Callamard sanoo järjestön kannanotossa, että Venäjä on erittäin väärässä, jos se ajattelee järjestön toimiston sulkemisella estävänsä ihmisoikeusrikkomuksien dokumentoinnin.
Venäjä ilmoitti eilen kieltävänsä lukuisten kansainvälisten järjestöjen toiminnan maassa. Amnestyn lisäksi muun muassa Human Rights Watchin (HRW) paikallistoiminta lakkautetaan.
Supertähti Woods pelasi epätasaisesti mutta ylsi jatkoon golfin Mastersin 2. kierroksella
Yhdysvalloissa golfin miesten Mastersissa supertähti Tiger Woods pelasi perjantaina epätasaisen toisen kierroksen, mutta eteni jatkoon ja pelaa turnauksessa yhä lauantaina.
Woodsin tulos vaikean alun jälkeen viheriöllä perjantaina oli kaksi yli par 74:n. Woods kuvaili perjantaina pelioloja tuulisiksi.
Woodsille osallistuminen Georgian Augustassa pelattavaan kauden ensimmäiseen arvoturnaukseen on paluu golfin huipulle. 46-vuotias Woods loukkaantui vakavasti auto-onnettomuudessa vain 14 kuukautta sitten.
Turnausta johtaa perjantain jälkeen golfin maailmanlistan ykkönen Scottie Scheffler, joka jahtaa ensimmäistä arvoturnauksen voittoaan. (Lähde:AFP)