Äidit ovat uupuneimpia tasa-arvoisimmissa maissa, kertoo kansainvälinen tutkimus. Selvitykseen osallistui runsaat 11 500 äitiä 40 valtiosta.
– Tulos on yllättävä ja jopa paradoksaalinen. Eikö nimenomaan tasa-arvoisissa maissa vanhemmuuden pitäisi olla jaetumpaa ja helpompaa, toteaa dosentti Matilda Sorkkila Jyväskylän yliopistolta tiedotteessa.
Nyt saatujen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että huolimatta korkeasta tasa-arvosta koulutuksessa, työelämässä, terveydessä ja poliittisessa päätöksenteossa, äidit eivät välttämättä koe tasa-arvoa vanhemmuudessa. Perhepolitiikassa olisikin tärkeää varmistaa, että tasa-arvo ylettyy myös perhe-elämään ja vanhemmuuteen.
– Äidit voivat olla niin sanotusti tuplapaineen alla, eli he kokevat painetta tai halua osallistua tasa-arvoisesti työelämään, mutta sen lisäksi he edelleen kantavat suuren vastuun kodista ja lapsista, Sorkkila pohtii.
Vähäisempi kuormitus ja pienempi ristiriita eri elämänalueiden välillä saattavat selittää sitä, miksi epätasa-arvoisemmissa maissa äidit ovat vähemmän uupuneita vanhempina.