Lakimiehen murhasta syytetyn puolustus sanoo syyttäjän maalailleen jutussa "lavealla pensselillä", syyttäjän mukaan syytetyn lasten kesälomareissukin saattoi liittyä murhasuunnitelmaan

Murhaoikeudenkäynti liki 30 vuotta kateissa olleen lakimiehen tapauksesta päättyi tiistaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mukaan nykyisin 68-vuotias mies murhasi lakimiehen purjeveneessään 3. elokuuta 1994 ja upotti ruumiin mereen Turun Airiston edustalla. Syytetty kiistää syytteen täysin.

Oikeuden ratkaisu asiassa annetaan 27. toukokuuta.

Tiistaina salissa kuultiin kolmea viimeistä todistajaa sekä syyttäjän ja puolustuksen loppulausunnot. Syyttäjä Niina Merivirta sanoi, että syytetyllä oli henkirikokselle vahva motiivi ja tämä oli suunnitellut teon tarkkaan.

Syyttäjän mukaan syytetty oli muun muassa hankkinut etukäteen ruumiin paketointiin tarvittavia välineitä ja vienyt ne purjeveneeseensä. Merivirta nosti esiin, että ehkä jopa perheen lasten kesälomareissu oli osa suunnitelmaa.

– (Syytetyn) lapset ovat olleet kesälomalla Norjassa syytetyn vanhempien mukana. Onko vain sattumaa, että heidät on laitettu silloin sinne, ja (syytetty) on antanut sinne myös oman matkapuhelimensa ja autonsa osoittaakseen, ettei hänellä ole autoa käytössä ja jotta lapset eivät sotke hänen suunnitelmiaan, Merivirta sanoi loppulausunnossaan.

Syyttäjän mukaan teon motiivina oli se, että syytetty pelkäsi lakimiehen kertovan poliisille laskutusjärjestelystä, jonka syytetty oli kehittänyt pelastaakseen mainostoimistonsa. Asia tuli joka tapauksessa myöhemmin poliisin tietoon ja mies tuomittiin törkeästä petoksesta.

– Missään kohtaa tutkinnassa ei ole noussut esille mitään, mikä viittaisi toiseen tekijään. Ei hämäriä puheluita tai muita kytköksiä, ei muuta motiivia, joka selittäisi (henkirikosta), syyttäjä sanoi.

Puolustus: Syyttäjän johtopäätökset ja faktat erotettava

Henkirikoksen uhrista, lakimies Ilpo Härmäläisestä tehtiin viimeinen varma havainto 3. elokuuta 1994 puolenpäivän aikoihin, kun hän lähti kotoaan Eerikinkadulta Turun keskustassa.

Syyttäjän mukaan Härmäläinen nousi tuolloin syytetyn ajamaan ja tämän isälle kuuluneeseen autoon, jolla syytetty vei lakimiehen Satavan venesatamaan purjeveneeseensä sillä varjolla, että olisi ollut näyttämässä tälle jotain kiinteistöä. Syytetyn puolustuksen mukaan mitään tällaista ei tapahtunut, vaan syytetty oli toimistossaan noin yhteen asti, kävi sen jälkeen Raisiossa ja palasi toimistolle hieman kahden jälkeen.

Koska väitetylle murhalle tai sitä mahdollisesti edeltäneille tapahtumille ei ole silminnäkijöitä, syytetyn miehen liikkeitä kyseisenä päivänä on selvitetty muun muassa puhelimen paikannustietojen avulla. Syyttäjä ja miehen puolustus ovat tosin olleet hyvin erimielisiä siitä, mitä tiedoilla pystytään osoittamaan.

Syytetyn asianajaja Heikki Uotila sanoi syyttäjän ylipäänsä maalailleen loppulausunnossaan "aika lavealla pensselillä".

– Syyttäjän loppulausuntoa on katsottava tarkkaan sen suhteen, mitkä ovat syyttäjän omia johtopäätöksiä ja mitkä seikkoja, jotka oikeudenkäynnissä on näytetty toteen, Uotila sanoi.

Uotila kiinnitti oikeuden huomiota myös siihen, miten muun muassa ajan kuluminen ja runsas uutisointi saattavat vaikuttaa ihmisten muistoihin tapahtuma-ajalta.

– Ei ole myöskään mitenkään harvinaista, että asioissa, jotka saavuttavat julkisuutta, ilmoittautuu ihmisiä, jotka kertovat tietävänsä asioista jotain. Käsittääkseni KRP:llekin aikoinaan ja uudenkin tutkinnan yhteydessä on tullut ilmoituksia, jotka eivät sitten ole johtaneet enempiin toimenpiteisiin, hän sanoi.

Luodinpalasia ei pystytty yhdistämään syytetyn aseeseen

Syytteen käsittely käräjäoikeudessa alkoi jo joulukuussa ja jutussa odotettiin tuomiota, kun Härmäläisen ruumis löytyi merenpohjasta maaliskuun alussa. Viime viikolla käsittelyä jatkettiin lisätutkinnan valmistuttua.

Lisätutkinnan mukaan lakimiestä oli ammuttu ainakin kahdesti, syyttäjän mukaan ensin selkään ja sitten vielä kasvoihin "teloitustyylisesti".

Syytetty omisti Härmäläisen katoamisen aikaan Colt-merkkisen revolverin. Lisätutkinnan mukaan ruumista saatiin talteen luodinkappaleita, mutta ne olivat sellaisessa kunnossa, ettei niitä pystytty yhdistämään mihinkään tiettyyn aseeseen.

– Luodit olivat hyvin deformoituneita ja aika oli tehnyt sen, että ne olivat syöpyneet pinnaltaan. Ampuma-aseen jättämät jäljet luotiin ovat mikroskooppisia, eikä niitä löytynyt, asiantuntija KRP:n aselaboratoriosta kertoi oikeudelle tiistaina.

Asianajaja Uotilan mukaan myöskään laukausten järjestyksestä ei ole faktatietoa.

– Ei ole selvinnyt, missä järjestyksessä on ammuttu, ei surmaamisajankohta. Se, että Härmäläinen olisi surmattu 3.8.1994 puolenpäivän jälkeen, perustuu johtopäätösten tekemiseen. Meillä ei ole faktatietoa kuolinajasta. Mikä on surmaamispaikka? Myös väite purjeveneestä perustuu johtopäätösten tekemiseen, faktatietoa siitä ei ole, Uotila sanoi.

Syyttäjä: Uhri tuli purjeveneessä täysin yllätetyksi

Syyttäjän mukaan henkirikoksen tekopäivästä kertoo se, että lakimiehellä oli löytyessään päällä samat vaatteet kuin katoamispäivänä. Häneltä löytyi muun muassa käteistä rahaa ja pankkikortteja.

– Hänellä oli samat vaatteet kuin silloin, kun hän poistui kotoaan, mikä kertoo siitä, että hänet on surmattu välittömästi sen jälkeen -- Häntä ei ole ryöstetty. Hänellä on ollut vaatteet siististi päällä, häntä ei ole raahattu missään, ei ole kamppailtu, hän on tullut purjeveneessä täysin yllätetyksi, Merivirta sanoi.

Uotila viittasi korkeimman oikeuden aiempaan linjaukseen, jonka mukaan syytetyn kertomusta on arvioitava sen kannalta, onko esitetty vaihtoehtoinen tapahtumakulku olennaisilta osiltaan mahdollinen ja siinä määrin todennäköinen, ettei sitä voida riittävällä varmuudella poissulkea.

– Vaihtoehtoisen tapahtumakulun ei tarvitse olla uskottava, riittää että se on mahdollinen. (Tuomioon) ei riitä, että syyte on uskottavampi kuin vastaajan selitys, Uotila korosti.

Merenpohjasta määritettiin satoja poikkeavia kohteita

Aamupäivällä salissa kuultiin keskusrikospoliisin (KRP) tutkijaa, joka oli mukana, kun lakimiehen ruumis löytyi merenpohjasta Airiston edustalta maaliskuun alussa. Etsintäalue oli määritelty sen perusteella, kuinka pitkälle syytetyn miehen tuolloin omistamalla purjeveneellä olisi päässyt satamasta tutkijoiden määrittämässä aikaikkunassa.

– Puolustusvoimien kuvauslaitteilla oli määritetty (etsintäalueelta) merenpohjasta noin 750 poikkeavaa esinettä tai asiaa, joista analysoinnilla edelleen poimittiin 32 todennäköisempää kohdetta. Niistäkin osa oli vielä niin sanottuja korkeamman prioriteetin kohteita, joita sanottiin punaiseksi, ja keltaisia vähän alemman prioriteetin kohteita, tutkija kertoi.

Lakimiehen ruumis oli merkitty keltaiseksi kohteeksi.

– Sukelluksen vetäjä sanoi, että aiempien päivien kokemusten perusteella tämä (kohde) olisi potentiaalinen -- koon ja muotojen perusteella.

Koira merkkasi kohdan purjeveneen kannella

Todistajana kuultiin myös poliisikoiranohjaajaa, jonka ruumiskoira teki viime kuussa etsinnän syytetyn miehen aikoinaan omistamassa purjeveneessä. Kuulemisen ajaksi oikeus määräsi median ulos salista, koska siinä oikeuden mukaan paljastui salassa pidettäviä tietoja poliisin teknisistä ja taktisista menetelmistä.

Syyttäjä ja puolustus kuitenkin viittasivat etsinnän tuloksiin julkisissa loppulausunnoissaan. Koira merkitsi veneen kajuutasta yhden kohdan sekä oli kiinnostunut toisesta kohdasta laivan kannella, muttei merkannut sitä. Koira tunnistaa esimerkiksi veren ja sperman.

Puolustus korosti, ettei koiran merkkauksesta voida vetää sitä johtopäätöstä, että jälki olisi verta tai että se oli ollut peräisin lakimiehestä.

– Koira ei kerro, mikä haju tai kuinka vanha haju on kyseessä. Verta voi tulla myös tapaturmasta, esimerkiksi haavasta, Uotila sanoi.

Loppulausuntonsa päätteeksi Uotila kysyi päämieheltään, haluaisiko tämä vielä lisätä jotain.

– Olen täysin syytön. Kiitos, syytetty sanoi.

Puolustus vaati miestä vapaalle jalalle tuomiota odottamaan, mutta käräjäoikeus päätti, että tämä pysyy edelleen vangittuna.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut