Kauppaketju Tokmannin vuoden ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto putosi. Tammi-maaliskuussa vertailukelpoinen liikevoitto oli puoli miljoonaa euroa tappiollinen. Vuotta aiemmin vertailukelpoinen liikevoitto oli lähes seitsemän miljoonaa euroa.
Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen kertoo tiedotteessa, että ostovoiman heikkeneminen hidasti myynnin kasvua. Hänen mukaansa Tokmanni ei onnistunut myynnin kasvattamistavoitteessaan ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevaihto kasvoi kokonaisuudessaan vain 0,6 prosenttia. Yhtiön liikevaihto oli tammi-maaliskuussa yli 227 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli noin 226 miljoonaa euroa.
– Ostovoiman heikentyminen ja kuluttajaluottamuksen lasku vaikuttivat asiakaskäynteihin ennakoimaamme enemmän, Rautiainen sanoo.
Rautiainen kuitenkin uskoo, että halpojen hintojen merkitys tulee korostumaan jatkossa.
– Uskon, että halpakaupan rooli ja tehtävä korostuvat halpojen hintojen merkityksen kasvaessa asiakkaille, Rautiainen sanoo.
Rautiaisen mukaan tuotteiden hankintahinnat ja kotimaan kuljetuskustannukset ovat nousseet merkittävästi.
Sijoittajat pettyivät tulokseen
Tokmanni ennustaa tämän vuoden liikevaihdon olevan edellisvuoden tasolla.
Pörssissä Tokmannin tulosjulkistus sai sijoittajilta kielteisen reaktion. Iltapäivällä yhtiön kurssi oli yli neljän prosentin laskussa.
Tokmannin tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostonsa yli 220 myymälään Suomessa vuoden 2025 loppuun mennessä, mikä tarkoittaa vuosittain noin kuutta uutta myymälää. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana Tokmanni avasi yhden uuden myymälän Espooseen, mikä kasvatti myymälöiden määrän 197:ään.