Ministeri Tuppurainen tapasi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäseniä – nämä vakuuttelivat jälleen Yhdysvaltain tukea Suomen Nato-jäsenyydelle

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) tapasi Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenet demokraattien Ruben Gallegon ja Sara Jacobsin sekä republikaanien Don Baconin torstaina aamupäivällä Helsinki-Vantaan lentokentällä. He olivat olleet Baltian kierroksella ja vierailivat Suomessa lyhyesti ennen paluulentoaan.

Tuppuraisen mukaan he toistivat tapaamisessa jo aiemmin kuullun viestin siitä, että Yhdysvallat on vahvasti sitoutunut tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Ajatus Suomesta hyvänä Nato-kumppanina oli avautunut heille hyvin myös Baltian kierroksen aikana.

– Suomesta oli puhuttu hyvin paljon, ja odotukset Suomen Nato-jäsenyyttä kohtaan ovat hyvin korkealla koko Itämeren alueen turvallisuuden näkökulmasta, Tuppurainen kertoi STT:lle.

Keskusteluissa oli sivuttu myös sitä, miten Turkin toiminta on hankaloittanut Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessin etenemistä.

– Kerroin heille Suomen valmiudesta vastata Turkista tulleisiin huolenaiheisiin, Tuppurainen sanoi.

Vahva tuki Ukrainan itsemääräämisoikeudelle

Tapaamisessa oli keskusteltu myös Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Tuppuraisen mukaan Yhdysvallat ja edustajainhuoneen jäsenet ovat hyvin sitoutuneita Ukrainan tukemiseen niin, että maalla on edellytykset selviytyä sodasta voittajana. Vahva tuki on myös Ukrainan koskemattomuudelle ja itsemääräämisoikeudelle.

– Mikäli rauhansopimukselle ehtoja asetetaan, niin niitä ei kukaan osapuoli voi sanella Ukrainan ylitse, vaan niiden täytyy olla sellaisia, jotka ovat Ukrainan hyväksyttävissä. Tässä meillä on hyvin samanlainen näkemys, Tuppurainen kertoi.

Haavisto matkalla Washingtonissa - Marin Ukrainassa

Myös muilla suomalaisministereillä on ollut viime aikoina runsaasti Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyyteen liittyviä tapaamisia. Pääministeri Sanna Marin (sd.) tapasi keskiviikkona Helsingissä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Charles Michelin. He keskustelivat muun muassa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan sekä ensi viikolla järjestettävästä ylimääräisestä Eurooppa-neuvostosta, jonka aiheita ovat Ukrainan, energia, puolustus ja ruokaturva. Torstaina valtioneuvosto tviittasi, että Marin on vierailulla Ukrainassa.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) puolestaan on parhaillaan Washingtonissa, missä hän tapaa Yhdysvaltojen ulkoministerin Antony Blinkenin sekä hallinnon ja kongressin edustajia. Asialistalla ovat muun muassa Ukrainan tilanne sekä Suomen Nato-hakemus.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Etusivulla nyt

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut