"Öljytoimitusten määrä Kiinaan ja Intiaan kasvaa huomattavasti" – Putin kertoi Venäjän suunnitelmista kumppanimaidensa kanssa ja haukkui lännen talouslogiikkaa

Venäjän presidentti Vladimir Putin puhui keskiviikkona BRICS-maiden talousfoorumissa. Hän korosti Kiinan, Intian, Venäjän, Brasilian ja Etelä-Afrikan talousyhteistyön merkitystä ja kritisoi lännen toimia.

Putinin mukaan lännen toimet ovat ”ristiriidassa terveen järjen ja alkeellisen taloudellisen logiikan kanssa”.

– Uusia poliittisesti motivoituneita pakotteita otetaan jatkuvasti käyttöön, kuljetus- ja logistiikkaketjut ovat kaatumassa. Tämä vaikuttaa kielteisesti kaikkien maiden väestön hyvinvointiin.

Putin muistutti, että BRICS-maissa asu yli kolme miljardia ihmistä. Venäjän presidentti toi myös esiin, että viidesosa maailmankaupasta, neljäsosa koko maailman bruttokansantuotteesta ja suorista investoinneista sekä kolmasosa ”maailman varannoista” on BRICS-maissa.

– Suuntaamme aktiivisesti kauppavirtojamme ja taloudellisia yhteyksiämme luotettaviin kansainvälisiin kumppaneihin, pääasiassa BRICS-maihin.

Putin kertoi, että parhaillaan neuvotellaan intialaisten kauppaketjujen avaamisesta Venäjälle, sekä kiinalaisten autojen, laitteiden ja koneiden lisätuontia Venäjälle.

– Venäjän öljytoimitusten määrä Kiinaan ja Intiaan kasvaa huomattavasti, myös maamme lannoitevienti BRICS-maihin kasvaa

– Lisäksi venäläiset informaatioteknologiayritykset laajentavat toimintaansa Intiassa ja Etelä-Afrikassa ja satelliittimme tarjoavat jo televisiolähetyksiä 40 miljoonalle ihmiselle Brasiliassa, Putin luetteli yhteistyön muotoja.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Mainos: Relax Center

Mainos: Relax Center

HydraFacial – 3 vaihetta, 30 minuuttia

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut